torstai 10. maaliskuuta 2016

Turkoosin sävyjä

En ollutkaan pitkään aikaan virkannut mitään. Asia korjaantui sopivasti kun näin kaupassa Novitan Cotton Linen -lankaa kivassa murretun turkoosin sävyssä. Langassa on 70% puuvillaa, 30% pellavaa ja tuo pellavan rouheus tulee langassa kauniisti esiin. 3,5 koukulla virkkasin liinan olohuoneen pöydälle vanhalla tutulla Juhannusruusun ohjeella. Suurensin liinaa vähän ja sen halkaisija on noin 40 cm. Reunan virkkasin omalla sovelluksella. Lankaa kului noin 1,5 kerää. Liinan valmistuttua sain ommeltua uudet tyynynpäällisetkin olohuoneen sohvalle puuvillakankaasta, jonka ostin joskus Anttilan kangasalesta. Aika kivasti mätsäävät nämä turkoosin sävyt toisiinsa ja tulipa muuten raikkaan keväinen ilme olohuoneeseen pienellä vaivalla.

Meillä kotoillaan ja yritetään ottaa mahdollisimman rennosti, sillä Mr. George saapui eilen meille kylään. Pienimmän oksentelu on nyt vaihtunut kuumeeseen ja nyt vain toivotaan, ettei tauti kaada meitä muita sängyn pohjalle. Tsemppiä teidän loppuviikkoonne ja pysykäähän terveinä!


 

22 kommenttia:

  1. Ensinnäkin, paranemisia sinne teille, toivottavasti muut pysytte terveenä <3.

    Onpa viehättävän näköistä ja kuuloista tuo lanka, sitähän täytyy mennä itsekin hypistelemään kaupan hyllylle! Itsekin olen iltapuuhina virkannut täällä, en kyllä mitään noin kaunista ;). Uudet tyynyt ovat oiva pari upealle liinalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tosiaan noteerata tämä lanka. Tykkäsin itse kovasti ja minusta se sopii hyvin keväisiin ja kesäisiin virkkaus/neuleprojekteihin. Instassa ihastelin, että tosi kauniin näköisiä virkkausjuttuja on sinullakin siellä menossa! :)

      Niinhän siinä sitten kävi, että tauti iski ihan koko perheeseen. Onneksi sentään me vanhemmat emme olleet ihan siinä kurjimmassa kunnossa samanaikaisesti. Esikoinen sairasti pahimmin ja pääsi vasta tänään ensimmäistä päivää taudin jälkeen eskariin. Toivottavasti tässä olis nyt joksikin aikaa vatsataudit sairastettu! Kiitos sinulle Krista ♥

      Poista
  2. Tuo juhannusruusu on niin kaunis malli! Ihana liina ja kivat tyynyt.. Paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Juhannusruusu on tosiaan kaunis malli. Minulla oli monta uutta mallia katsottuna, mutta jotenkin taas päädyin tähän samaan hyväksi havaittuun malliin :)

      Poista
  3. Voihan Tsööts, ei hiihtolomakautta ilman sitä. ;P Meillä ei vielä ole ollut ja huomenna on jo hiihtolomaperjantai, saapa nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ehdittiin hiihtoloma onneksi jo viettää ennen örkkitautia, ettei sentään loma mennyt pilalle sairastamalla. Toivottavasti säästytte tänä keväänä tuolta ällöltä taudilta! :)

      Poista
  4. Ompas kaunista ja ihanan KEVÄISTÄ tämä turkoosi väri! Minunkin suosikkiväreihin kuuluu sellainen raikas aqua, voi kun sitä sais villasukkalankana ;) Tsemppiä Georgen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nipsu! Nyt alkaa jo elämä voittaa, mutta kylläpä vei tauti mehut meistä kaikista!
      Enpä ole minäkään tällaista turkoosin/aquan sävyä sukkalangoissa nähnyt. Huivilangoissa yms. tätä sävyä on kyllä verran. Ihana väri minustakin :)

      Poista
  5. Aivan ihana tuo haalean turkoosi sävy, niin keväistä että! Kaunis liina, mattoja olen tuolla ohjeella tehnyt, mutta liina voisikin olla hieman kevyempää virkattavaa. :) Pikaista paranemista teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen pikkuliina syntyy tosi nopeasti ja on kyllä mattoa paljon kevyempi virkattava. Haluaisin tällä mallilla matonkin, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi. Kiitos sinulle Manda :)

      Poista
  6. Voi ei, pikaista paranemista sinne <3 Kauniin keväinen liina ja nuo tyynyt! Minä kotiutin meille mintun/turkoosin värisen maton. Minä, joka en ole ennemmin sisustuksessa osannut sinisensävyjä oikein käyttää. Mutta nyt jotenkin ne iskee <3 Keväällä sitä kaipaa enemmän väriä ympärille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin sen ostamasi uuden maton instassa ja se näytti tosi raikkaalta! Tällaiset herkät pastellivärit ovat minullekin niitä kevätvärejä. Minä olen sinisen ystävä ja olenkin oikein mielissäni tästä sinisen sävyjen paluusta :) Kiitos Eerika ♥

      Poista
  7. Ooo <3 Turkoosia! <3 Niin kauniita olet taas tehnyt. Hieno kangas ja aivan vieras lanka. Pitääpi luurailla kauppojen lankahyllyjä sillä silmällä ;). Hauskaa lopputalvea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arkinen! Kannattaa ehdottomasti luurailla tätä lankaa lankahyllyllä! Tykkäsin tosi paljon siitä pellavan rouheudesta langassa. Kiitos sinulle Kipa ♥

      Poista
  8. Voi miten sievä ja hurmaava väri!
    Sopii noihin tyynyihin niin kauniisti!

    Leppoisaa viikonloppua täältä kukkivien mantelipuiden alta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle mukavasta kommentistasi jä käynnistäsi blogissa! Voi kun pääsisikin ihastelemaan kukkivia mantelipuita! Ihastele niitä minunkin puolestani :)

      Poista
  9. Kaunis pöytäliina, todella! Taidan minäkin kokeilla... osaisinko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Uskon, että varmasti osaisit! Malli on helppo ja ohje selkeä. Kokeile ihmeessä! :)

      Poista
  10. Voi ei, George tuntuu ehtivän moneen kylään vierailulle..paranemisia sinne! Kauniita käsitöitä siellä syntynyt:) Turkoosi tuo ihanan raikkaan ja keväisen tuulahduksen sisustukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tosiaan on tuntunut ehtivän! Onneksi meidän perhe näyttää nyt päässeen tuosta kutsumattomasta vieraasta eroon. Kiitos paljon Villa Pipo! :)

      Poista
  11. Toivottavasti Mr. George on tajunnut jo poistua vierailulta! Paranemisia ❤ . Kaunis liina ja tyynynpäälliset. Olen kanssasi samaa mieltä, että tuo sävy on todella hurmaava ja ihanan raikas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vihdoin tajusi lähteä, vaikka ihan liian pitkään kyllä viipyikin. Minullakin tauti nosti ihan kuumeen, mitä ei ole aikuisiällä tapahtunut ainakaan kymmeneen vuoteen. Aika veteläksi meni olo siitä täystyhjennyksestä - huh!

      Minä olen väreiltäni talvi-ihminen, mutta sisustuksessa tykkään murretuista sävyistä ja tämä murrettu turkoosi tai aquan sävy oli jotenkin ihanan raikas ja erilainen. Kiitos Hanna ♥

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥