perjantai 13. joulukuuta 2013

Lahjatyynyliina

Joulukortin mukaan lähti tänään tällainen tyynynpäällinen serkulleni ja hänen tuoreelle vaimolleen. Häät jäivät meiltä välistä syksyllä ja lahjakin jäi silloin sairastelukiireissä lähettämättä. Nyt sitten päätin, että jouluksi teen jotain pientä heille ja laitan postin matkaan. Toivottavasti tälle löytyy tila heidän sohvaltaan tai vaikka sängyn päältä. Kankaat on puuvillaa ja tekstin painoin mustalla kangasvärillä Tiimarin kirjainleimasimilla. Pitsin ostin Eurokankaasta.

Otin äsken taatelikakun uunista ja koristelin sen ja maustekakun sulatetulla suklaalla. Poltin tietysti sormeni siinä hommassa! Ihana tuoksu, vaikka sormia jomottaakin :) Tänään on ollut kiva vapaapäivä lasten kanssa kotona. Laitettiin lastenhuoneeseen pikkukuusi ja siivoiltiin vähän yläkertaa. Olen saanut ihan vähän joulumielestäkin kiinni. Koko syksyn on ollut niin kiireistä, että odotan tosi kovasti joululomaa. En vain voi uskoa ajan kulua ja sitä, että töihin palaamisesta tulee joulun jälkeen kuluneeksi kokonainen vuosi! Uskomatonta, mihin aika valuu... Tunnelmallista ja tuoksuvaa viikonloppua teille kaikille!

 
 
 
 

13 kommenttia:

  1. Todella kaunis tyynyliina. Eiköhän tuollaiselle aina paikka löydy <3 . Totta tosiaan. Miten tämä aika vieriikään näin nopeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos K! Oikein kun alkoi miettimään tuota ajan kiitämistä, niin alkoi harmittaa. Pitäisi vaan osata enemmän elää siinä kuuluisassa hetkessä...

      Poista
  2. Upea! Mullakin olisi tuollaiset leimasimet kaapissa, mutta en ole koskaan saanut aikaiseksi kankaalle niillä kirjailla. Taidankin ottaa ne kokeiluun. Mulla niistä jää herkästi myös sen leimasimen reunoilta väriä. Auttaa tietty jos vähän pyyhkii reunoja ja on tarkka värin annostelun kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Herkästi kirjaimista tulee kyllä tuhrua reunoille. Itse tein niin, että levitin kangasvärin kirjasimeen siveltimellä ja vain siihen kirjainosaan. Sitten vielä kevyesti painoin ensin kirjaimen paperille ja sen jälkeen vasta kankaalle. Parissa kohdassa on kirjaimen reunoillakin tuhrua ja kirjaimet vähän epätasaisella musteella painettuja, mutta tuleepahan vähän vanhaa fiilistä, joten itse tykkäsin tuosta lopputuloksesta kaikkine tuhruineen :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Kokeilenpas levittää värin siveltimellä, josko tulisi hieman vähemmän suttua :)

      Poista
  3. AIvan ihana. Tälläinen on ollut omalla ompelu/toteutuslistallani piiiitkään, mutta siellä se odottelee yhä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuttu juttu, että sinne listalle kertyy odottelemaan lukematon määrä töitä :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥