sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kakkosluukun kärpässienet

Virkkasin aiemmin kärpässieniä joulukuusen koristeeksi. Niitä en kuitenkaan antanut leikkeihin, vaikka lapset niihin ihastuivatkin. Tämän aamun kalenteriyllätyksenä lapset saivat kuitenkin omansa. Tein näistä vähän isommat. Ohje näihin on omasta päästä.






































Kärpässienistä puheen ollen ompelin jo aikaisemmin syksyllä naapuruston lapsille toiveiden mukaiset kärpässienipaidat Kestovaippakaupan trikoosta. Samaan syssyyn tein myös kasan legginsejä ja velourhousut niinikään naapureiden lapsille. Ihan peruspöksyjä, joten ei niistä sen kummemmin. Nyt olen kuitenkin keskittynyt omiin joululahjatehtailuihin ja -valmisteluihin. Olen myös ottanut käyttöön "listan", joka on teipattu keittiön kaapin oven sisään ja siihen on kirjoitettu kaikkia niitä tekemättä jääneitä töitä. Nyt kun ne on kirjattu ylös olen saanut paremmin aikaiseksi ryhtyä hommiin ja aina jonkun työn tehtyäni on palkitsevaa viivata se listasta yli :) Suosittelen "listaa" kaikille!






























Tänään paistoi aurinko! Ulkoiltiin aamulla ja tehtiin lumitöitä, kun lunta oli satanut paljon lisää. Tänään otettiin myös uusinta eilisestä valokuvaussessiosta. Mies oli nyt mukana ja kameran jalustan lisäkikkula, jolla kameran saa kiinni jalustaan löytyi vihdoin. Kuvissa oli nyt enemmän naurua ja vähemmän tärähtäneitä otoksia. Jospa tänään saisin korttitilauksen lähtemään. Hyvää ensimmäistä adventtia!


4 kommenttia:

  1. Ihania kärpässieniä kaikki!
    Rakastan tuota pilkullista lahjapaprua, ostin samanlaista Iksusta... Käärin siihen vaikka mitä tänä jouluna :)

    VastaaPoista
  2. Ihania sienisiä ja paitasia!
    Listat toimii meilläkin, yliviivaaminen on koukuttavaa! ;)

    VastaaPoista
  3. Tosi ihanat sienet ja paidat, olet taitava!

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon! :) Tosi ihana, että ehditte käydä ja jättää kommenttia.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥