lauantai 1. tammikuuta 2011

Huovutetut tumput

Uusi vuosi sitten alkoi ja joulu meni. Joka vuosi yhä nopeammin ja nopeammin joulun aika menee, mutta ihan pelottavan nopeasti vilahtavat myös kokonaiset vuodet nykyään! Meidän joulu meni rauhallisesti oman kodin tunnelmasta nautiskellen, hieman ulkoillen ja tietysti hyvin syöden. Oli tarkoitus päivittää tekemisiäni joulun pyhinä, mutta jotenkin en saanut aikaiseksi ja kuvaaminenkin on niin tosi hankalaa näillä olemattomilla päivänvaloilla.

Tällaiset tumput valmistuivat vielä viime tipassa joulupakettiin tyttärelle. Jouluaattoaamuna otin pesukoneesta ja pistin pakettiin. Ehtivätpä kuitenkin!! Lankana on Novitan Huopanen ja malli joku ihan perus omasta päästä. Puikolla taisi olla 8 silmukkaa kullakin ja 8 puikot. Jouduin huovuttamaan nuo kolmeen kertaan pesukoneessa, ennen kuin sain riittävän pieneksi. Olisin saanut kutoa pienemmäksi, mutta kävihän tuo noinkin ja tumput ovat nyt ainakin hyvin tiiviit ja lämpimät.

Riemukasta vuoden 2011 alkua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Todella kauniit :) Olen kutonut muutamat huopatossut tuosta samaisesta langasta. Täytyykin seuraavaksi tehdä tumput.

    Mistä tuon sydämmen olet tehnyt? Kaunis :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anna :)

    Sydämen tein ohuesta askarteluhuovasta, jonka olen joskus ostanut Eurokankaasta. Piparkakkumuotilla sain sopivan kokoiset sydämet ja tikkasin ne sitten ihan tavallisella ompelulangalla kiinni tumppuihin.

    Kutomisiloa sinulle toivotellen! :)

    VastaaPoista
  3. Nää on tosi tosi tosi kauniit. Tekisi mieli itsekin kokeilla ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos anana <3

    Kokeile ihmeessä! Yhden tumpun neuloo (ainakin tällainen hyvin keskiverto neuloja) reilussa tunnissa, joten aikaakaan näihin ei tuhraannu liikoja. Sitten vain pesukoneen ääreen jännittämään :)

    Olen huovutellut näitä 40 asteessa koneen pikaohjelmalla, jonka kesto on noin 30 min. Sitten vain useampi kerta, jos ei huovu riittävästi kerralla.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥