maanantai 10. helmikuuta 2020

Winter Me

Joskus sitä onnistuu tekemään niin itsensä näköisen vaatekappaleen, että sen valmistuttua tuntuu siltä, kuin vaate olisi ollut aina vaatekaapissa. Juuri näin kävi tämän puseron kohdalla. Ennustan paidalle paljon käyttöä, sillä tästä tuli niin mieleinen. Sininen on ehdoton lempivärini. Päävärinä on täydellisen sininen nurja -lanka, merino sinkkua värissä Myrskyn ratsastajat. Kaarrokkeen kirjoneuleeseen käytin sinistä, harmaata ja turkoosia jämälankaa. Malli löytyy ilmaiseksi Ravelrystä nimellä Winter Me. Mallipuserossa on pitkät hihat, mutta minä halusin omastani lyhythihaisen. Suunnittelen käyttäväni tätä eniten mekkojen, tunikoiden ja paitapuseroiden kanssa. Ohjeesta poiketen tein pääntieresorin kaksinkertaisena. Tämä on vuoden ensimmäinen valmistunut neuletyöni ja luulenpa, että tämä saattaa olla tämän vuoden lempparini. Haaveissa on, että saisin vuoden aikana neulottua lisää käyttövaatetta itselleni.

Tänään tulee muuten kuluneeksi tasan 10-vuotta siitä, kun kirjoitin ensimmäisen postauksen tähän blogiin. Tuntuu, että siitä on ikuisuus, mutta toisaalta aika on lentänyt, kuin siivillä. Olen selaillut muutamana iltana blogin postauksia vuosien varrelta ja on kyllä aivan ihana juttu, että käsityömuistot ovat tallessa täällä. Kiitos teille kaikille siellä ruutujen toisella puolella, jotka olette vuosien aikana vierailleet blogissa. Kiitos myös kommenteista, jotka aina ilahduttavat. Kaikkea hyvää tähän vuoteen toivottaen!

Päivi





4 kommenttia:

  1. Todella kaunis neule! Just parasta kun onnistuu tekemään sen lempparivaatteen.. Hyvää Ystävänpäivää! ❤️

    VastaaPoista
  2. OIh, mitä kuvia taas ja upea valmistunut työ <33

    VastaaPoista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥