torstai 31. toukokuuta 2018

Kynäpussukoita lahjaksi opettajille + Almandiinin alekoodi

Lukuvuoden viimeisiä päiviä viedään ja on taas aika muistaa lasten opettajia. Tänä vuonna ompelin opettajille lahjaksi reilun kokoiset kynäpussukat Almandiinin kankaista. Nämä kankaat ovat odottaneet paininjalan alle pääsyä jo vuoden alusta saakka, joten oli jo korkea aikakin saada jotain aikaiseksi. Molemmat kankaat ovat puuvillaa ja kankaissa on ihania kultaisia yksityiskohtia. Lapset valitsivat jokaiselle opettajalle sopivan värisen vetoketjun. Vuorikankaana on käytetty Eurokankaan pilkkupuuvillaa. Pussukoiden sisään laitettiin Geisha konvehteja. Lasten mukaan suklaa on opettajien herkkua. Nämä pussukat ovat sen verran reilun kokoiset, että käyvät myös pienestä meikkipussista. Toivottavasti opet tykkäävät. Jos haluat ommella samanlaisen pussukan, niin Handmade Hippu -blogista löytyy selkeä kuvallinen ompeluohje kaavoineen. Minun pussukkani on leveämpi ja matalampi, mutta kaavaa voi helposti muokata haluamansa kokoiseksi.

Molempia kankaita jäi vielä reilusti jäljelle. Nyt pitäisi vain päättää mitä muuta minä näistä ihanuuksista ompelisin. Kesälomaa ja otollisempia ompeluaikoja siis odottelemaan! Vinkkinä teillekin, että Almandiiniin on juuri saapunut uusi erä kankaita suoraan Japanista. Koodilla: blogi teillä on mahdollisuus saada -15% alennus verkkokaupan tuotteista (alennus voimassa 5.6. saakka). Käykääpä kurkkaamassa verkkokaupan valikoima!

Kankaat on saatu Almandiinista









2 kommenttia:

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥