sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Mun kädentaidot 2016

Vuoden upein käsityötapahtuma, Suomen Kädentaidot 2016, on takanapäin. Jo vuosien ajan olen joka syksy vieraillut messuilla ja yhä edelleen messut antavat valtavasti iloa ja inspiraatiota sekä tietysti mahtavat shoppailumahdollisuudet. Lauantai meni minulla lähinnä ostoksia tehdessä. Pääsin starttaamaan messut vasta lauantaina iltapäivällä ja aika loppui vähän kesken. Onneksi asun niin lähellä, että minulla on mahdollisuus jakaa messut useammalle päivälle ja niinpä olinkin tänä aamuna hallilla jo heti kymmeneltä ovien auettua. Tänään minulla oli kamera matkassa ja kiertelin messualuetta kaikessa rauhassa kuvaten mielenkiintoisimpia näytteilleasettajia ja ihanimpia tuotteita. Kuvia on luvassa runsaasti, joten lähdetäänpä käymään niitä läpi sen pidemmittä puheitta.


Taito Pirkanmaan messuosasto suorastaan huuteli kuvaamaan. Tarjolla oli riemunkirjava rivistö värikkäitä villalankoja. Suomi 100-vuotta raitalangasta oli messuilla nähtävissä vastavalmistuneet lapaset intialaisella peukalokiilalla.


Myös nämä ihanat huovalle kirjotut eläinhahmot löytyivät Taito Pirkanmaan osastolta ja näitä myydään diy-paketeissa. Huopa on ihanan laadukasta merinovillaa ja kirjontalangat tulevat paketissa mukana. Tällaisia haluan ehdottomasti kokeilla.


Raahen Taitopajan messuosasto hurmasi minut upeilla hopeisilla ja kultaisilla himmeleillään. Himmeleissä on yhdistetty kauniisti eri värejä ja materiaaleja. Myynnissä on myös tee-se-itse -paketteja himmeliaskartelijoille. Minun matkaani lähti tällä kertaa tarvikkeet mustaan himmeliin. Ja saatanpa sekoittaa siihen vähän hopeaa ja ehkä helmiäkin.


Titityyn osastolla lankaa ja värivalikoimaa riitti. Lankoja olisi voinut jäädä silittelemään vaikka koko päiväksi.

 

Arctipsin ihania huopikkaita olen ihastellut jo useamman vuoden. Nyt kävin sovittamassa huopikkaita, jotta tiedän oman kokoni. Enää pitäisi päättää mikä näistä väreistä olisi se ihanin.


Marjaana Särösalon kirjontatöissä on upeat värit ja hienoja perinteisiä sekä itse suunniteltuja kirjontamalleja. Kirjomalla saa aikaan upeaa jälkeä ja tuntuu, että kirjonta on myös yksi tämän hetken nousevista käsityötrendeistä. Myös näistä tuotteista on saatavana diy -paketteja.


Kagaspuolella tarjontaa esimerkiksi tilkkutöihin oli runsaasti. Tässä Kankaisen valikoimaa. Uutta minulle olivat nuo rullalla näkyvät kernit, joita voi käyttää vaikkapa meikkipussukoiden ompeluun. Ihanan romanttisia kuoseja.


Tyyne-Esterin valikoimissa on kauniita trikoita. Minun suosikikseni näistä nousi violetti Vartijalintu luomutrikoo.


Vanja Sean persoonalliset kuosit neuloksissa ovat Rosa Piirosen suunnittelemia.


Aina yhtä ihastuttavan Almandiinin messuosasto oli taas pullollaan kauniita japanilaisia kankaita. Tiina vähän lupaili, että uutuksia odotellaan piakkoin saapuvaksi.


Näihin ihaniin pitsikeramiikkatöihin törmäsin Savipaja Tuliaistuvan osastolla. Aivan mielettömän upeita ja yksityiskohtaisia töitä.



Nämä hurmaavat keppihevoset on valmistanut Lampowaaran Villapirtti. Viimeisiä vietiin sunnuntaiaamuna, enkä yhtään ihmettele, että nämä kepparit ovat käyneet kaupaksi.


Anu Rinkisen kankaalle maalamat eläinhahmot saivat hymyn huulille. Aivan mielettömän sympaattisia tyyppejä esimerkiksi nämä ketut tässä tyynyssä. Näitä ihanuuksia myy Popper Design.


Aivan uusi tuttavuus minulle ja myös uuden uutukainen lankamarkkinoilla on Anna & Eila. Kyseessä on kahden naisen yritys, joka myy mm. näitä uskomattoman pehmoisia ja täyteläisen värisiä merinovillalankoja. Kun pysähdyin hypisteleään, niin olin ihan myyty. Katsokaa nyt näitä värejä!


Puodin valikoimissa on myös suloisia pyökistä valmistettuja puikkoja eri väreissä. Ainakin meidän neiti 7-vee olisi aivan haltioissaan näistä. Mukavan kevyet ja miellyttävän tuntuiset puikot.


Valikoimissa on myös paksumpaa lankaa esim. tällaisten muhkeiden pipojen neulomista varten ja kaiken lisäksi nämä langat kestävät konepesua.


Blockwallah myy upeita leimasimia, jotka valmistetaan käsityönä Intiassa.


Koukuttamon osastolla jäin silittelemään aivan ihanaa Pala taivasta -kashmirlankaa. Lanka todellakin on nimensä arvoinen ja tuntuu aivan taivaalliselta. Kannattaa muuten kurkata Koukuttamon sivuilta myös kivat ilmaiset neuleohjeet.


Pia Westerholmin printeissä ja silityskuvissa on upeat sävyt ja ihana tunnelma. Aiheet ovat toinen toistaan kauniimpia, enkä osannut valita minkä näistä silitettävistä kuvista olisin halunnut. Onneksi näitä voi tilata myös jälkeenpäin suoraan taiteilijalta itseltään.


Pääaulasta aitiopaikalta löytyivät nämä upeat Annariikka Qvistin tekemät keinuvat nuket. Niin luovaa ja taitavaa suomalaista käsityöosaamista. Yksityiskohtia olisi voinut ihastella vaikka kuinka pitkään.




Annariikan käsialaa ovat myös nämä suloiset paperituotteet. Kolmiuloitteiset itse taiteltavat kortit ovat valtavan ihania ja aivan valloittava persoona on myös taiteilija itse.


Olipa taas antoisa messutapahtuma ja ideoita on nyt ammennettu pitkäksi aikaa eteenpäin. Tänä vuonna messuista jäi erityisen hyvä mieli, kun ehdin sunnuntaina kiertelemään messuja kaikessa rauhassa ja vaihtaa kuulumisia iloisten näytteilleasettajien kanssa. Ja tapasinhan minä lauantaina myös ihanat blogituttavani Kristan, Hannan ja Hannan. Olin tänä vuonna kolmatta kertaa messuilla blogistina. Kiitos messujärjestäjille tästä mahdollisuudesta. Tavataan Kädentaitomessuilla taas ensi vuonna!



11 kommenttia:

  1. Hei, kehuin juuri erästä toista blogia Kädentaidot 2016 messuilta. Sinä ansaitset saman! Oli ilo katsoa laadukkaita kuviasi ja niiden tekstejä. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Onpa kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta. Olen itsekin selaillut tänään useampaan kertaan kuvia läpi ja palannut messutunnelmiin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Messuilla on niin paljon nähtävää, että moni kiva juttu jää huomaamatta. Muiden tekemistä koostepostauksista on kiva bongata sellaisia juttuja, jotka on itsellä menneet ohi ja tehdä täsmäiskuja vaikka sitten seuraavana vuonna :)

      Poista
  3. Paljon kiitoksia kivasta, upeasta, hyvästä messupostauksesta! Herrrrkullisia kuvia. Ja linkeistä oli kiva katsoa muutaman tuotteen tietoa. Ehkä sorryn ostamaan japanilaista kangasta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon KristiinaS! :) Onpa kiva kuulla, että linkeille on käyttöä. Almandiiniin tosiaan eksyy kovin helposti ostoksille... :)

      Poista
  4. Harmitti niin kovin, kun en tällä kertaa päässytkään messuille.. Mutta onpa kiva päästä edes näin kuvien välityksellä messutunnelmaan mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiva, että kuvia katselemalla pääsit vähän virittäytymään mukaan tunnelmaan. Ja hei, säästyipähän ainakin rahat! :D

      Poista
    2. Tuo on kyllä totta, että aika paljon säästyi rahaa.. ;)

      Poista
  5. Tuttuja kuvia, moneen näistä minäkin kiinnitin huomiota :). Harmillisesti kyllä nuo kirjotut huopapehmot ovat menneet minulta ihan ohi silmien, olispa ollut kiva niitä tutkailla, kun on ollut itselläkin vähän suunnitelmissa tehdä samantapaisia. Tosi mukava oli kyllä siellä Tampereella taas päivä viettää ja niin kiva, kun ehdittiin Hannojen kanssa sutkin pikaisesti lauantaina tapaamaan <3. Varmaan taas ens vuonna uudestaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista kirjotuista huopapehmoista ainakin osa löytyy myös Taito Shopin verkkokaupasta (http://www.taitoshop.fi/Tarvikepaketit/Kirjonta). Käyhän kurkkaamassa :) Niin paljon messuilla on näkemistä, että ihan kaikkea ei millään ehdi näkemään. Kiva kun me ehdittiin näkemään, vaikka vähän meinasikin mennä ohi koko treffit :) Ensi vuonna sitten uudestaan!

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥