lauantai 7. helmikuuta 2015

Röyhelöhuivi ja Olga-lapaset

Just enough ruffles on huivi, jonka olen bongannut suosikkeihini Ravelryssa ihan ensimmäisten joukossa. Syksyllä sain käsiini aivan täydellisen ihanan langan tätä huivia varten ja isosiskon huivi pääsi työn alle. Tampereen Lankamaailman Leena kysyi nimittäin haluaisinko testata Sterk alpakkasekoitelankaa, jossa on alpakkakuidun ja merinovillan lisäksi polyamidia. Lanka soveltuu vaikka sukkiin polyamidivahvistuksen takia, mutta minusta tämä sävy oli juuri täydellinen isosiskon huivia varten ja huivihan siitä sitten tuli. Neulominen ei sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsössä :) Ohje on ostettavissa Ravelrysta ja koska ostosten tekeminen vaati PayPal tilin, niin minä sellaista sitten hankkimaan. En kuitenkaan saanut tiliä toimimaan, mutta huivi oli pakko saada puikoille, joten kuvan perusteella tein oman versioni. Jälkeenpäin selvisi, että minun olisi pitänyt käydä verkkopankissani vähän klikkailemassa asetuksia, jotta olisin saanut tilin toimimaan. Ensimmäinen versio huivista valmistui jo hyvän aikaa sitten, mutta pingotuksen jälkeen tulin siihen tulokseen, että röyhelöä on liian vähän. Purkaminen kannatti, sillä toisesta versiosta tuli aivan ihana. Sekä minä, että isosisko tykkäämme kovasti! Lanka on valtavan pehmoista ja ilmavaa, eikä varmasti kutita. Langasta riitti vielä lapasiinkin. Lapasten varret tein tällä kertaa Olga-sukkien ohjeella (hieman silmukkamäärää pienentäen) ja lapasista tulikin oikein söpöt. Varsi on riittävän pitkä pitämään ranteet lämpiminä ja lisäksi oli mukava kokeilla vähän erilaista vartta lapasiin. Koska olen ottanut tavoitteekseni opetella tänä vuonna uusia kässäjuttuja, niin tässä huivissa opettelin neulomaan lyhennettyjä kerroksia ilman, että työhön jää ikäviä reikiä. Netistä löytyy tähän tekniikkaan oikein hyviä kuvallisia ohjeita ja videoita vaikkapa täältä ja täältä. Tästä tuli mainio hienostelusetti tyttöselle. Kiitos Leena ja Lankamaailma ihanasta langasta!






18 kommenttia:

  1. Kaunis setti! Ihanan tyttömäinen tuo huivi rimpsureunoineen ja lapasissa on kunnolla vartta -kaunista sellaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi :) Tästä huivista ei tosiaan tyttömäisyyttä puutu :) Tykkään neuloa lapsiin ja sukkiin kunnon varret, että hihat ja lahkeet pysyy varmasti paikoillaan ja ranteet ja nilkat lämpiminä.

      Poista
  2. Mahtava sävy langassa! Ja miten ihana huivi sekä lapaset siitä syntyikään <3! Minä ihailen teitä taitavia neulojia, yritän kovasti sitä taitoa opetella. Ja aion oppia :). Paypal on näppärä, kun sen saa toimimaan, minullakin oli ensimmäisellä kerralla sama ongelma kuin sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langan violetti sävy on kyllä tosi huippu! Neulotusta pinnasta tulee mukavan elävän näköistä. Varmasti sinä tuollaisena taitavana käsityöihmisenä neulomaan opit! Minäkin olen pitkälti itse opetellut ja netistä löytyy kyllä ohjeet lähes joka tekniikkaan jopa videoina. Niiden avulla on tosi helppo opetella. Kiitos Hanna :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Setti on oikein omiaan pienelle tytölle ja sävy on tosiaan upea :)

      Poista
  4. Tosi kauniita neuleita ja kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mira <3 Yksi kiva idea kuvaamisessa jäi harmillisesti toteuttamatta kiireen takia, mutta säästetään se sitten ensi kertaan :)

      Poista
  5. Ihana sävy tuossa langassa! Suloinen setti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Langan upean värin lisäksi on se lisäksi todella pehmoista ja mukavaa neulottava :)

      Poista
  6. Voi että, onpahan kaunis setti! Kuvatkin ovat jotenkin niin seesteisiä ja raikkaita, että piti katsella niitä oikein useampaan kertaan.
    PayPal on kaamea. Sen avulla on aivan liian helppo osteskella kaikenlaista ympäri maailmaa... Klik-klik - ja taas on tulossa lankaa tai puikkoja tai helmiä tai... Ai mistäkö tiedän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiunMaun! Onpa ihana kuulla :) Mietin minäkin tässä, että kannattaako tuota PayPal -tiliä edes kikkailla kuntoon, että pysyisi tilailut hallinnassa :)

      Poista
  7. Voi että mikä huivi, kaiken vaivan ja purkamisen arvoinen tosiaan, on kyllä niin nätti! Ja lapaset ovat ihanan pitkävartiset, jaksaisinpa minäkin tehdä sellaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Teen yleensä herkästi purkupäätösen jos työ ei onnistu kunnolla tai huomaan virheen. Vähän piti kuitenkin kerätä hermoja, että sain uudelleen huivin puikoille, mutta kyllä se kannatti! Itseasiassa nämä lapaset valmistuivat tosi nopsaan, vaikka varressa mittaa onkin. Oli niin mukavaa neulottavaa :)

      Poista
  8. Aivan ihana huivi ja nuo lapaset on ihan syötävät! TOdella kaunis tuo kuvio ranteessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari <3 Helpolla tuli kauniit varret lapasiin. Tällaiset täytyy tehdä ehdottomasti toisetkin :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥