perjantai 12. joulukuuta 2014

Korsi kämmekkäät

Syksyllä ilmestyi Eiran Langat -lehden blogi-teemanumero, johon muutamat bloggaajat olivat suunnitelleet omia mallejaan. Sain lehden käsiini käsityömessuilla ja halusin ensimmäisenä kokeilla näitä Pehmeitä paketteja -blogin taitavan Sannan suunnittelemia ihania Korsi kämmekkäitä. Nämä ovat kyllä superkauniit ja lisäksi todella mukavat neulottavat. Jouduin tosin pikkuisen muokkaamaan silmukkamääriä, sillä minulla oli Gjestalin Jannea jemmassa sopivassa värissä ja siinä puikkosuositus on isompi, kuin alkuperäisessä ohjeessa. Ihan hyvin nämä ensimmäiset versiot kuitenkin onnistuivat ja päätyivätkin jo lahjapakettiin. Nämä valmistuivat ihan viime tipassa, kun oli jo kiire saada kämmekkäät pakettiin ja matkaan. Pingoitukseen ja kuvaamiseen olisi mielellään panostanut vähän enemmän, mutta näin nyt tällä kertaa. Tällaiset kämmekkäät haluaisin ehdottomasti itsellenikin.

Taas on viikko vierähtänyt kuin siivillä ja joulu lähenee hurjaa vauhtia. Mukavaa viikonloppua teille kaikille!


22 kommenttia:

  1. VAu <3 Todella kauniit ja tuo väri sopii näihin kämmekkäihin hienosti. Mahtavaa viikonloppua myös sinulle ja perheellesi. Sellasta joulun tuoksuista askellusta kohti aattoa. Ihanaa aikaa elämme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kipa <3 Ihanat kämmekkäät on Sanna kyllä suunnitellut. Täällä yritetään rentoutua viikonlopuksi lasten pitkittyneistä flunssista (jälkitauteineen) huolimatta. Onneksi joulumieltä kuitenkin riittää. Ihanaa joulunalusaikaa myös teille! :)

      Poista
  2. Kauniit Korret! Nappasin Tampereen messuilta tuon lehdykän mukaan ja tarkoitus oli neuloa nämä, mutta taisin hävittää sen saman tien...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! Voi harmi, että oma lehtesi hukkui! Toivottavasti pääset vielä neulomaan omasi. Mukavaa joulunalusaikaa! :)

      Poista
  3. Hienot kämmekkään! Nämä kävisi minullekin, sopii tälle säälle, ja niiden alla voisi sitten tulevina talvipakkasina käyttää sormikkaitakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näillä leudoilla säillä kämmekkäät riittävät ihan hyvin ja tosiaan sormikkaat alle laittamalla tarkenee kylmemmälläkin säällä. Kun nyt vain saisin itsellenikin tikutettua :)

      Poista
  4. Onpa kauniit kämmekkäät. Nuo on niin naiselliset ja ihanat ja neulemalli on niin sievä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Nämä ovat tosiaan hyvin naiselliset ja malliltaan mukavan sirot ja tyköistuvat :)

      Poista
  5. Upeat! Tällaiset minäkin tahtoisin. Ihanan värisetkin ja kuvio on kanssa makuuni. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Kuvio on tosi kaunis ja minäkin tykkään väristä. Itselleni voisin tehdä tosin jostain vähän itselleni tutummasta väristä. Tarvitsisin tällaiset töihin päätteellä palveleville käsille ja väri saisi olla joku useimpiin vaatteisiini mätsäävät :)

      Poista
  6. Kauniit ovat!!! Vieläköhän sitä ehtisi tyttärelle tuollaiset tekemään....huoh,kaikki hyvät ideat tulee aina viimetingassa:D.
    -sirpa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! :) Nämä valmistuivat kyllä aika sukkelaan, kun mallineulekin on niin kivaa neulottavaa, että ei olisi malttanut lopettaa :) Sama viimetingan ilmiö havaittavissa täälläkin :)

      Poista
  7. Hupsis! Eksyin vähän kuin vahingossa blogiisi ja mitä löysinkään!? Olet neulonut kauniit Korret! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva, että eksyit! :) Kiitos sinulle kivasta ohjeesta! Korret on todella mukavat neulottavat ja lisäksi niin kauniit. Oikein mukavaa joulun aikaa! :)

      Poista
  8. Näissä on kyllä suloinen malli ja niin mun lemppariväri :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margareta! Mukavaa, että löysit tänne :)

      Poista
  9. Nämä ovat minulta menneet ihan ohi silmien! Kaunis mallikerta ja langan sävystä pidän myös. Nyt onkin paljon kivoja neuleideoita liikkeellä, itselläkin olisi käyttöä tällaisille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neulominen vie aina voiton näin talvella ja ompeleminen jää minulla silloin vähemmälle. Nämä kämmekkäät tein lahjaksi, mutta pitäisi päästä lankaostoksille, jotta saisin itsellenikin tällaiset. Jemmasta ei nyt löydy oikein sopivaa lankaa. Kiitos Krista :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥