tiistai 21. tammikuuta 2014

DIY lelujensäilytyspurnukat

Ystävä antoi kesällä tyhjiä suolakurkkupurnukoita ja sanoi, että askartele noista jotain. Yksi päätyi pihalle sammalpallopuun ruukuksi. Ajattelin, että tekisin lopuista fiksut säiliöt kellariin kierrätyskamoja varten, siis paristoille jne. Sitten keksin pinkin spray-maalin, jonka olin joskus ostanut ja suhautin pari purkkia pinkiksi. Koristeeksi vähän Tigerin kuvioteippiä ja näistä tuli oikein hyvät säilytyspurnukat lastenhuoneeseen. Purkkien yläreunat sisäpuolelta teippasin vielä läpinäkyvällä teipillä varmuuden vuoksi jos niissä sattuisi olemaan teräviä kohtia. Nyt näissä on pikkuautoja ja tuossa kannellisessa Friends Legojen osia. Rasiassa oli alunperin joulupipareita, mutta maalasin senkin samalla pinkillä maalilla.

Räpsäisin kuvat myös lasten yöpöydillä loikoilevista pienistä pupulampuista, jotka ostettiin heti joulun jälkeen Tigeristä. Kumpikin valitsi omansa ja ovat niin tärkeät lapsille. Puput toimivat paristoilla ja vaihtavat väriä valaistessaan. Iltasatuna ollaan luettu Onnelia ja Annelia. Lapsille uutena tuttavuutena ja äidille vanhojen fiilistelynä :) Suunnitelmissa koko perheen yhteinen leffareissu - lapsille ensimmäinen sellainen. Viime viikonloppuna tein vuoden ensimmäiset Runebergin tortut. Näistä on tullut koko perheen suosikkeja, eivätkä tortut kauaa lautasella vanhentuneet. Valo on tehnyt ihmeitä ja talvi maistuu pakkasineen pitkän ja pimeän syksyn jälkeen todella mukavalta! Viime päivinä on saatu ihastella aivan huikean kauniita talvimaisemia. Sisällä kevään lähestymisestä muistuttelee tietysti tulppaanit. Valoisaa viikkoa ystäväiset!










12 kommenttia:

  1. Onpas kiva idea!
    Kaikkea ihanaa sinulla täällä blogissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva, kun kävit ja oikein paljon tervetuloa mukaan lukijaksi! :)

      Poista
  2. LOISTAVA KIERRÄTYSIDIS!! Purkit ovat todella kivat. Ja hyvä idea myöskin laittaa suojaruukuksi pihalle!
    Minäkin ostan Tigeristä sitä sun tätä - puput ovat kivat :)
    Ja SINÄ OLIT SE SADAS LUKIJA <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nipsu! Purkit oli kivat ihan alkuperäisen värisenäkin. Ajattelin myös mustalla maalaamista tai liitutaulumaalilla ja kylkeen vois vaikka kirjoittaa... Eikun suolakurkkuja syömään, niin saadaan lisää purkkeja! :)
      Ou jee! Olin siis se sadas! Legendaarista :) Kivaa keskiviikkoa sulle!

      Poista
  3. Kiva tuunausidea. Nuo lamputkin on söpöt.

    VastaaPoista
  4. Herrrkullinen postaus <3. Ja aivan ihana muodonmuutos purnukoille. Tuo koristelu olisi varmasti aika kivaa puuhaa lastenkin kanssa. Voi kun itse pääsis sinne Tigeriin. Siellä kun tuntuu olevan kaikenlaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kipa! Tigerissä tosiaan ON kaikenlaista. Aina sieltä jotain tarttuu mukaan. Toivottavasti avataan pian teillekin päin!

      Poista
  5. Kiva tuunaus! Ja ihanan pirteitä kuvia! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kivasta kommentistasi blogissani. Sinulla on myös aivan ihana ja raikas blogi, täynnä monipuolisia ideoita. Taidan jäädäkin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle viestistäsi ja vierailustasi! Tervetuloa toistekin! :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥