lauantai 1. syyskuuta 2012

Kirjakaapin tuunaus

Meillä on tuollainen Ikean Hemnes (muistaakseni) sarjan hylly kirjakaappina olohuoneessa. Jotenkin mua ärsytti ne kaikenkirjavat kirjat lasiovien takana. Useimmiten ne makaa siellä hyvin epäsiisteissä riveissä, kun lasten kirjat on meillä tässä samassa kaapissa ja lasten itsensä saatavilla. Mietin jotain liimattavaa kalvoa noihin oviin, joka sumentais vähän näkymää, mutta hoksasin sitten kokeilla tällaista vaihtoehtoa. Pari rullaa kivan näköistä lahjapaperia tiimarista, saksin sopivan levyisiksi ja teippasin oven sisäpuolelle. Uusi ilme kaapille ja kirjat siististi piilossa. Tämä paperi on nyt ollut jo koko kesän ja näin syksyn tullen tekee mieli vaihtaa värejä. Täytyy katsastaa tarjolla olevat lahjapaperit ja "pukea" kaappi uuteen kuosiin. Ihan superhalpa tuunauskikka ;)




















































Tänään ollaan herkuteltu lasten kanssa. Ollaan kolmistaan kotona. Koko päivä sisällä, kun lapset syksyn ensimmäisessä flunssassa. Tehtiin pitkästä aikaa pannupizzaa lempitäytteillä uuninpellillä. Jälkkäriksi omppuhyvää oman pihan ompuista. Slurps! Vaniljakastikkeen tein elämäni ensimmäistä kertaa itse. Eikö se tuon vaikeampaa olekaan?? Hah :)

Sain blogiini ihka ensimmäisen tunnustuksen. Kiitos Mieli!

Tunnustuksen säännöt:
 
 
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tämän sinulle myönsi.
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 
Vaikea valita niin valtavan monesta ihanasta blogista, mutta tässä viisi blogia, jotka ovat saaneet erityisen hyvälle mielelle ja antaneet valtavasti inspiraatiota.
Olkaa hyvä!
 
 
 
 
 
 
 
 


4 kommenttia:

  1. Kiva tapa laittaa kirjat piiloon ja helppo. Mä ite oon laittanut aina "verhot" noihin lasiovellisiin kaappeihin, ei jotenkaan ole tullut edes mieleen, että saman asian voisi tehdä helpomminkin =)

    Kiva blogi sulla, meilläkin lapset syssyn ekassa nuhassa. Kurjaa.

    Tervetuloa vastavierailulle ;)

    VastaaPoista
  2. Hieno idea tuo lahjapaperi ja niin kaunis! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta!:) Olen tosi laiska jatkamaan niitä eteenpäin, mutta aina ne silti ilahduttaa.ü Upea kaappituunaus, joskus se on niin pienestä kiinni! Tuo on pidettävä mielessä täälläkin.. Kangaskaapissa tosin lasiovien takaa on ideanakin nähdä kankaat ja inspiroitua, mutta jos joskus hankkisi sen kirjakaapin niin siihen just hyvä idea! Minäkin inhoan kirjanselkämyksiä, ja siitä johtuen kirjat on nyt ullakolla..:)

    VastaaPoista
  4. marikan: Tuli kommentistasi mieleen, että voisihan tosiaan lahjapaperin sijaan kankaankin pingottaa vähän pitävämmällä teipillä ovien sisäpuolelle. Paranemisia teille!

    Mieli: Kiitos :)

    Tiina: Ole hyvä! Ymmärrän hyvin. Itsellänikin vähän kesti, että sain aikaiseksi hoitaa tunnustushomman, mutta kiva on saada hyvää mieltä ja antaa sitä eteenpäin :) Hauskaa syksyä!

    VastaaPoista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥