maanantai 31. elokuuta 2015

Sateenkaariraitaa

Syksy toi taas tullessaan neuloosin. Yhtenä iltana ihan vain viattomalla kauppareissulla marketissa tuli sellainen olo, että tästä Novitan sateenkaariraidasta on ihan pakko pistää nyt jotakin puikoille. Lähdin kaupasta langat kainalossa. Ensimmäisenä neuloin isosiskolle simppelit säärystimet. Resoria molempiin päihin ja sileää oikeaa siihen väliin. Sukkahousujen, hameen ja tennareiden kanssa nämä ovat minusta ihana asuste meidän eskarilaiselle. Sitten puikoille pääsivät pikkuveljen villasukat. Niihin kokeilin Ilosofiaa -blogin ohjetta kantapään silmukoiden poimimiseen ja tykästyinkin tähän tapaan oikein kovasti. Tuli niin siisti, eikä jäänyt ollenkaan häiritseviä reikiä. Varret sukkiin tein 2 oikein, 2 nurin resorilla. Kun kerässä oli edelleenkin reilusti lankaa jäljellä, niin päätin tehdä siitä vielä kummipojallekin sukat. Niiden varsissa on pätkä resoria ja loput sileää oikeaa. Lanka loppui vähän kesken, joten sain hyvän syyn hakea toisen kerän samaa lankaa. Saan siis vielä itsellenikin sateenkaarisukat, kun nyt on kerran tehtailemaan alettu. Minusta tämä lanka on vain niin ihanan iloista ja mikä parasta - saa raitaa, mutta on vain muutama lanka pääteltävänä! Mitäs te tykkäätte tästä langasta ja onko teihin jo iskenyt syksyneuloosi?

 
 
 
 

29 kommenttia:

  1. Kyllä on ihana lanka ja niin kauniit sävyt. Vielä en ole mitään aloittanut, vaikka mielessä onkin jo vähän suunnitelmia ollut. Ehkä aloitan lapasista tai heti rohkaistun sukkien pariin. Teet niin kaunista ja siistiä jälkeä:-) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli :) Viimeaikoina neulomisen lisäksi on paljon puhuttu värittämisen rentouttavasta ja terapeuttisesta vaikutuksesta. Tätä sateenkaarilankaa neulomalla vaikutus on varmasti kaksinkertainen! :D Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kauniita säärystimet ja sukat! Nyt kelpaa syksyn tulla. Minua on kyllä vaivannut neuloosi koko kesän ja tätäkin lankaa tuli kokeiltua toisen raitalangan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin ne sinun neulomasi raitalankaiset sukat! Olen ihastellut monissa blogeissa "räsymattosukkia" ja haluan kyllä kokeilla itsekin. Kiitos sinulle Johanna Maria! :)

      Poista
  3. Onpas pirtsakkaa lankaa, näyttää ihan super ihanalta näissä kuvissa! :)) Ja kyllä se neuloosi sieltä kolkuttelee, vaikka vielä meinaa käsi mieluiten virkkuukoukkuun tarttuakin.. Tosin mielessä on jo tuhansia neuletöitä kun vaan ehtisi aloittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Voi kun aika tosiaan riittäisikin kaikkien niiden ideoiden toteuttamiseen... :)

      Poista
  4. Tuttu tunne syksyn saapuessa tämä neuloisi ;) oikein on pirteä tämä lanka!! Minulla on lankaostokielto vaan... (No eilen oli kyllä pakko ostaa kerä, kun olis yksi projekti jääny kesken..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokasyksyinen tauti tämä neuloosi, muta onneksi ei kovin vaarallinen sellainen. Mitä nyt vähän hartiat jumittuu ja lankoja kertyy nurkkiin :) Mutta on se vaan kivaa se neulominen!

      Poista
  5. No onpa ihanaa lankaa! Tuollaisen avulla tällainen tumpelompikin voisi saada jotain kivaa aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :) Tämän langan kanssa pääset helpolla, kun raitaa tulee ihan itsestään! Kokeile ihmeessä! Kiitos kun kävit kylässä Minttu :)

      Poista
  6. Hih, hauska pirteä raidoitus syntyikin tuosta langasta. Sopii täydellisesti mun mielestä lapsille. Itse en ihan näin riemukirjavasta langasta tykkää, mutta kyllä neuloosin poikanen on iskeytymässä tännekin suuntaan. Tänään kävin Menitan lankaparatiisissa hakemassa mustaa trikookudetta, mutta ei aikaakaan, kun ostoskorissa oli yksi harmaa karvalankakerä ja kaksi hempeää vaaleanpunaista puuvillalankakerää. Karva neuloen sukkien varteen ja puuvilla pieniin sieviin virkattuihin sydämiin. Saas nähdä, koska sukkien neulomisen pääsen aloittamaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa kivalta sun neulesuunnitelmat! Toivottavasti pääset pian uusien lankojen kimppuun. Tämä lanka on tosiaan aika räväkkää ja itselleni onkin tulossa vähän hillitympi versio, mutta väripläjäys sekin :) Kiitos Nuppu Home!

      Poista
  7. Loistava lanka, unisex-mallia olematta tylsä . Ihana neuloosi iksenyt sinuun ja tulos mitä parhainta laatua. Miten onkin noin tasainen käsiala! Ja onnistuneet kantapäät. Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan tuota kantapääohjetta! Tulee tosi siistiä jälkeä helpolla. Minustakin tämä lanka sopii yhtä hyvin tytöille ja pojille. Voit varmaan uskoa, että olen ollut ihan täpinöissäni tämän langan kanssa :D Kiitos Arkinen ja ihanaista syksyä sinulle!

      Poista
  8. No minulla oli ihan sama juttu tämän langan kanssa, mutta nyt tuli kai väriterapian tarve :) Kiitos sinulle!

    VastaaPoista
  9. Ihanat pirteyden tuoja-säärystimet ja -sukat :). Minä aloitin yhdet villasukat kesällä itselleni, mutta kesken ovat....Viikonloppuna juuri ajattelin että muutamille uusille lapasillekin olisi varmasti käyttöä. Kiire tulee :D. Että neuloosi vois mielihyvin tulla, ja ompelioosi poistua vaikka hetkeksi. Eilen illalla iski kyllä kirjailuoosi ;) Mukavaa viikkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä taas olisi tarvetta ompelioosille vaihteeksi, kun pitäisi muutama vaate saada aikaiseksi :) Jotenkin on taas viime aikoina ompelemisen aloittamisen vaikeus vaivannut. Kyllä se sitten kun taas vauhtiin pääsee. Eiköhän ne sinunkin sukat vielä valmistu ja lapaset neuloo onneksi nopsaan :) Kiitos Krista ja oikein mukavaa viikkoa myös teille <3

      Poista
  10. Pirtsakan väriset sukat!

    Neuloosi on todellakin iskenyt! Sukkia, villatakkeja,... Ja lisää olisi tarkoitus aloitella. Lapasiakin tarvitaan kohta kiiruusti... Ja mahdollisimman paljon yritän toteuttaa jo olemassa olevista langoista. Syyslankojen vastustaminen on vain niin kovin vaikeaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos H3idi! Onpa lohduttavaa kuulla, että muillakin samoja oireita näin syksyisin :) Mikä siinä onkin, että joka syksy ne lankakerät alkaa niin houkuttelemaan!

      Poista
  11. Ihanat ja pirteät, ja niin siististi ja huolellisesti tehdyt:) Villasukille olisi kyllä kova tarve, neuloosi ei vain taida minuun iskeä..Täytyy ehkä laittaa tilaus ystävälle ja vaihtiksena ommella jotain kivaa. Taisin saada ala-asteen kässätunneilta traumoja, kun opettaja sanoi neulomiani villasukkia lahnoiksi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! :D Ope on sitten ollut aika suorasanainen! Kyllä ne minunkin koulussa neulomat sukat aika muotopuolet olivat! :) Mutta se onkin mainio vaihtokauppa jos voitte vaihtaa ystävän kanssa neuleet ja ompelukset keskenään. Kiitos Villa Pipo!

      Poista
  12. Voi miten ihana pirteys täältä tulikaan näin sateiseen päivään :). Raikkaat ja kauniit neuleet, langan värisävyt niin ihanat. Kyllä se syksyn myötä aina iskee into neulomiseen tai virkkaamiseen. Tosin nyt on mietinnän alla, mitä aloitan seuraavaksi neulomaan. Tekisi niin kovasti mieli kokeilla jotain ihan uutta ja erilaista, uuden opettelu on niin hauskaa! Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama tilanne, että edellinen neule valmistui ja nyt pitäisi päättää mihin ryhtyy seuraavaksi. Tein tässä pikku ompeluksia välissä jos se neuleinspis sillä välin syttyisi :) Tekisi kovasti mieli minunkin opetella jotain uutta tekniikkaa. Varpaista varteen sukat olisivat harkinnassa ja pyöröpuikoilla sukkien neulominen. Kiitos Hanna ja ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos Anni <3 Niitä kutoessa tuli oikein iloiselle tuulelle :)

      Poista
  14. Pirteät, sopiikin kivasti syyssäihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hienotar! Tosiaan, tällaiset väripläjäykset ovat oikein omiaan syksyä piristämään :)

      Poista
  15. Kauniit sukat!
    Olen itse myös kutonut monet värikkäät sukat lastenlapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kyllikki! Itse tehdyt sukat ovatkin mitä parhain ja lämpimin lahja pikku jaloille ♥

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥