sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Nappipaita

Tänään aurinko lämmitti pitkästä aikaa. Ilta-auringon vielä paistaessa kävimme isosiskon kanssa pihalla kuvaamassa jo jonkin aikaa sitten valmistuneen kierrätysompelun. Paita on minun vanha puuvillaneuleeni, joka on jäänyt vähälle käytölle. Pienensin sen isosiskolle sopivan kokoiseksi ja koristeeksi lisäsin erikokoisia nappeja kaikissa ihanissa sateenkaaren väreissä. Napeista muodostuu melkein kuin helminauha puseroon, vaikka napit on kylläkin ommeltu ainoastaan etukappaleelle. Hyödynsin paidan helman ja hihansuut. Ratkoin hihat irti ja lyhensin ne pyöriöiltä sopivan pituisiksi. Pääntieltä ratkoin kantin irti, lyhensin paitaa olalta, pienensin pääntietä sen mitä pystyi ja ompelin kantin takaisin paikoilleen. Pääntie olisi saanut olla pienempikin, mutta enempää en pystynyt sitä pienentämään. Alkuperäisessä puserossa pääntie oli tosi laaja. Puseron leveydestä ei tarvinut kaventaa. Paita on ostettu useampi kilo sitten ja on se tainnut pesussakin vähän kutistua. Paljon parempaan käyttöön pääsi pusero tyttösen käytössä ja värikin sopii tälle nappisilmälle täydellisesti.




20 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo nappirivistö pääntiellä. Nyt sai tyttökin hienon puseron. Pirteän väriset sukkahousut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija :) Kaapista löytyi jo ennestään paitaan sopivat sateenkaarenväriset sukkahousutkin!

      Poista
  2. Todella hieno nappi-idea! Sainkin tuossa hetki sitten anopilta pussillisen erinäköisiä ja kokoisia nappeja:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Pipo! Nyt sitten vain nappivarastolle jotain kivaa käyttöä suunnittelemaan :) Napeista on kyllä moneksi!

      Poista
  3. Ihana nappipääntie paidassa! Tuo kivasti eloa ja väriä yksiväriseen puseroon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Paita oli yksivärisenä kovin tylsä ja kaipasi jotain piristystä. Monenlaista suunnitelmaa oli mielessä, kunnes keksin sitten nämä napit :)

      Poista
  4. Tosi kauniisti tuunattu. Tuo helminauha on ihan piste iin päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MiunMaun! Ihan yksivärisilläkin napeilla saisi kivaa ilmettä vaikka aikuisenkin vaatteeseen. Vaikkapa yksinkertaisen kotelomekon pääntielle :)

      Poista
  5. Ihanan pirteä paita ja postaus! Väri on tosiaan ihan täydellinen ja hame pitseineen näyttää kovin suloiselta myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Väri tuntuu sopivan paremmin 6-vuotiaan vaatekaappiin. Jotenkin en itse enää ihan näin vaaleanpunaisissa osaa kulkea :) Pitsihame on viime kesän tuunauksia ja menee onneksi vielä tänäkin kesänä.

      Poista
  6. Voi kun onkin kaunis paita. Aivan ihanan näköinen nappirivistö kauluksessa. Valmis koru paikoillaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän puseron kanssa tosiaan ei tarvita muita koruja :) Kiitos Kanneli!

      Poista
  7. Oi mikä idea, pistänpä mieleen :) Hieno tuunaus ja herkut kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä napit olivat tosi kiva ja yllättävä löytö Suomalaisesta kirjakaupasta. Napeista voi keksiä vaikka mitä hauskaa :) Kiitos Hannariina!

      Poista
  8. I-h-a-n-a! Värien yhdistely ja sommittelu on niin onnistunutta napeissa. Kuvasi jaksavat kerta toisensa jälkeen ihastuttaa :). Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Oli muuten tosi kivaa puuhaa hypistellä ja asetella näitä värikkäitä nappeja :) Oikein mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  9. Suloinen nappipaita - ihan mahtavaa kierrätystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Olen alkanut katsella omaa ja miehen vaatekaappia sillä silmällä, että jos vaatteet seisovat käyttämättömänä on niille parempi keksiä uusi funktio :) Säästyy aina muutama ostos vanhaa kierrättämällä!

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥