maanantai 13. huhtikuuta 2015

Shortsihaalari

Viimeksi tuskailin täällä ompelukoneeni säätöjen kanssa, kun en saanut kumilangalla rypytystä onnistumaan. Ongelma ei aivan ratkennut, mutta valmista kuitenkin tuli! Tässä siis kesäinen shortsihaalari esikoiselle. Kaikesta huolimatta sain siihen kumilankarypytykseni, vaikka oma ompelukoneeni ei suostunutkaan yhteistyöhön. Muistin yhtäkkiä, että työpaikan komerossa on vanha Bernina (älkää kysykö miten se sinne on joutunut), joten nappasin sen viime viikolla lainaan ja huristelin rypytykset ilman minkäänlaisia ongelmia. Tässä koneessa on sellainen sivusta laitettava metallinen puolakotelo. Vielä joskus aion kuitenkin selvittää miten saan rypytykset omallakin koneellani onnistumaan, mutta nyt menin sieltä missä aita on matalin.

Haalarin kangas on kirpparilta löytyneestä vanhasta pussilakanasta. Ihanat kesäiset värit! Kaavan (sen vähän mitä tässä mallissa nyt tarvittiin, eli tuon housuosan) otin Siksakkia kirjasta (May B. Langhelle), jonka lainasin kirjastosta. Lisäsin vähän pituutta ja väljyyttä tähän haalariin, sillä kaavan isoin koko taisi olla 128 cm ja meidän neidillä pituutta on vähän enemmän.

Nyt vain odotellaan kesää ja helteitä!

 



38 kommenttia:

  1. Ai että mikä kauneus<3 Todella hyvältä näyttää rypytykset ja asun malli on ihastuttava. Niin kauniit, keväiset kuvat:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli <3 Kirjassa on muitakin kivoja malleja, vaikka tämä olikin suosikkini. Jouduin nyt palauttamaan kirjan, mutta täytyy lainata joskus vielä uudelleen ja ottaa jokin muukin kaava työn alle :)

      Poista
  2. Kyllä on nätti:)!!
    -sirpa-

    VastaaPoista
  3. Oi miten söpö ja kesäinen! Itse en ole vielä kokeillutkaan tuota kumilankarypytystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kumilangalla rypytystä on minunkin tullut käytettyä harvoin ja tällä kerralla ompelukoneen kanssa taistelusta sain varmasti monta uutta harmaata hiusta! :)

      Poista
  4. Niiiin hieno <3 Mulla on samanlainen pussilakana, harmi kun on vähän jo haalistunut se omani, näitä kuvia kattellessa aloin jo haaveilla siitä vaatetta, kun näyttää niin ihanan pirtsakalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija <3 Tässä lakanassa värit on säilyneet kyllä tosi hyvin. Ihanan pehmoisia nämä vanhat paljon pestyt pussilakanat! Jospa vaikka kohta julkaistavasta aikuisten Mekkotehdas kirjasta löytyisi joku hyvä kaava sinun lakanaasi varten :)

      Poista
  5. Tässä taitaa olla kesän pirteimmät shortsihaalarit, ihanat ♥ Retrokankaissa on tunnelma kohdillaan. Varsinkin keltasävyiset iskevät minuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä retrokankankaat on kyllä niin ihania! Tämä oli muuten se minun keltainen ompelukseni josta oli puhetta aiemmin :) Kiitos Eerika <3

      Poista
    2. Muistankin kun mainitsit, että sulla oli tekillä samantyyppisestä kankaasta jotakin... Mulla jäi kangas mietityttämään ja piti tulla uudelleen kurkkimaan tätä haalarin kuosia. Kuosi näyttää itseasiassa ihan samalta mitä viime keväänä tekemissäni tyttöjen retromekoissa. Mun pussilakana on vaan vihreäsävyinen. Tämä keltaoranssi on mielettömän nätti ♥

      Poista
    3. No niinpäs onkin ihan sama kangas, mutta vain eri sävyisenä! :) On kyllä ihana kuosi ja ihan ihmetyttää miten hyvin ovat käytöstä huolimatta säilyneet. Muistan erityisen hyvin ne sinun viime kesäiset samantyylisestä keltaisesta kukkakankaasta ompelemassa mekot ja kuvat niityllä <3 Nämä vihreät ovat myös ihanan pirteät ja niin suloisen retrot! :)

      Poista
  6. Ihanat shortsihaalarit, tosi hyvin sopii tuo kuosi niihin! Meillä oli lapsuudenkodissa nämä pussilakanat! Ne taisivat jossain vaiheessa päätyä matonkuteiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ennen osattiin tehdä kauniita ja kestäviä lakanoita, joista riittää iloa vielä tänäänkin! Olisi ollut kiva käyttää tätä ihan lakananakin, mutta päädyin nyt kuitenkin saksimaan kankaan uusiokäyttöön.

      Poista
  7. Voi apua, ihanuuksien ihanuus mikä haalari! Tule kesä pian ja anna haalarille monet mahdollisuudet ilahduttaa ihmisiä. Nämä sinun kuvasi ovat aina yhtä ihania, kesän voi tuntea jo nyt (vaikka meillä on lunta ihan liikaa ja kylmä sää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle ihana Hanna ihanasta kommentistasi! <3 Samaa toivon mikäkin, että ensi kesänä saadaan lämpimiä päiviä, jolloin tämä päällä voidaan lähteä puistoihin piknikille ja pyörähtelemään :) Ja hyvä jos kesäinen tunne välittyi sinne sillä se oli tarkoitus, vaikka vielä ei ulos päästykään näin pikkaisissa hepeneissä kuvaamaan :)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Janita! Sinullapa näyttikin olevan tosi kivan näköinen blogi ja ihania ohjeitakin! Kiva kun kävit niin löysin blogiisi :)

      Poista
  9. Voi mahdoton kuinka ihana ja aurinkoinen asu! Nuo lahkeet ja rusettiolkaimet sekä väri - ihan täydellinen kesäasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista <3 Tämä kangas tuo kyllä mieleen auringon :) Tein ensin lahkeet niin, että ompelin lahkeensuuhun kaksi kuminauhakujaa. Jotenkin se ei vaan tuntunut hyvältä, joten kokeilin tällaista ja röyhelöt saivat jäädä :)

      Poista
  10. Ihanan aurinkoinen-nyt vaan äkkiä kesäkelit tänne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi! Aurinkoista kesää toivotaan kovasti! :)

      Poista
  11. Aivan ihana haalari! Ja niin kesäisen raikkaat kuvat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana juttu jos kesäfiilis välittyi myös sinne :) Tänään ikkunasta näkyykin vähän talvisemmat näkymät, mutta kesää odotellaan!

      Poista
  12. Voi ei miten ihanan pirteä haalari! Kyllä on päässyt pussilakan hyvään uusiokäyttöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna Maria! Vähän mietitytti saksia niin kaunista ja hyväkuntoista lakanaa, mutta kyllä tämä kannatti vaatteeksi ommella. Ja materiaalia on vielä reilusti jäljellä vaikka muutamaa mekkoakin varten :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kyllä tässä haalarissa kelpaa kesähelteillä! Toivotaan nyt että tulisi kunnon kesä! Kiitos Tiina :)

      Poista
  14. Ihanan aurinkoinen haalari! Retrokangas käy tähän malliin tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo kangas niin huuteli päästä tähän haalariin :) Tällaisia retroihanuuksia kun löytäisi vähän useamminkin :) Kiitos Mandariinimania!

      Poista
  15. Kiva haalari. Minulla sattuu olemaan tuota samaa kangasta. Ajattelin tehdä siitä kassin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija! Tästä kankaasta tulee varmasti ihanan kesäinen kassi :)

      Poista
  16. Vau miten kaunis haalari ja ihanat kuvat! Raikas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannariina! Näitä kuvia katsellessa pysyy jotenkin mielessä, että kyllä se kesä sieltä vielä tänäkin vuonna tulee, vaikka ikkunoiden takana sataakin räntää :)

      Poista
  17. Ihana! Voi, kunpa kesä tulisi pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Kyllä kesää jo kaivattaisiin. Onneksi ollaan jo aika lähellä :)

      Poista
  18. Ihanan värikkäät! Tosi kiva malli =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tämä malli on kyllä kiva ja oikein omiaan kesähelteille. Kirjassa oli muitakin kivoja malleja, joita vois vielä joskus kokeilla!

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥