perjantai 21. marraskuuta 2014

Sinapinkeltaiset pöllölapaset

Olen alkanut katselemaan sinapinkeltaista väriä sillä silmällä, että voisin huolia jotain sen väristä itsellenikin. Tuo värihän ei yhtään minulle sovi, mutta jos nyt en laittaisi ihan naamani lähelle. Tummanharmaan ja mustan kanssa väri näyttää minun silmääni tosi kivalta. Nämä lapaset eivät ole kuitenkaan minun vaan ovat menossa joululahjaksi - ystävälle, jolle väri oikeasti sopii. En saanut tarpeekseni pöllöistä, vaan halusin neuloa vielä toisetkin lapaset samalla ohjeella, kuin alkuvuonna neulomani lapaset. Lankana näissä on Sadnesgarn Smart, joka sattui olemaan sopivan vahvuista ja väristä. Koko on naisen käteen sopiva, mutta minulla oli mallina vähän pienemmät, 5-vuotiaan kätöset :)

Tänään minulla oli pitkästä aikaa vapaapäivä ja olin kotona päiväsaikaan. Ei ole paljoa viime aikoina hyvistä kuvaussäistä nautiskeltu, kun aamulla töihin lähtiessä on säkkipimeää ja illalla kotiin päästessä ihan yhtä pimeää. Muutenkin on taas pitänyt sellaista haipakkaa, että päivät vaan vilahtelee ohi. Tänä viikonloppuna aion kuitenkin nauttia edes vähän siitä vähäisestä valosta, jota kaamosaikaan on tarjolla. Puuhata pihalla, liikkua ja sen sellaista. Pistetään siis paljon kynttilöitä palamaan kaiken tämän pimeyden keskellä. Mukavaa viikonloppua blogiystäväiseni!


18 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä ihan mahtavat lapaset! Voi, kun ehtisi neuloa edes yhdet tällaiset pöllölapaset talven aikana <3. Minäkin pidän sinapinkeltaisesta väristä, vaikka itsellä ei olekaan yhtään sen väristä vaatetta tai asustetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi <3 Nämä valmistuvat tällaisesta paksusta langasta nopeasti ja ovat vielä yksinkertaiset neuloakin. Kerro jos innostut neulomaan ja tarvitset silmukkamääriä tai ohjeen tynkää :)

      Poista
  2. Pöllölapaset on ihan huippuhauskat! Täälläkin on yksi joka tykkää sinapinkeltaisesta ja just mustan tai harmaan kanssa yhdistettynä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöllöt on minustakin niin kivat ja vielä hauskat neuloakin! Pitää kokeilla tehdä itsellekin jotain pientä asustetta tässä värissä. Kiitos Eerika ja leppoisaa viikonloppua <3

      Poista
  3. Ihan supersöpöt! Näissä yhdistyy kaksi mun lempparia, sinapinleltainen ja pöllöt! :) IHANAT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina <3 Muistankin nähneeni sun blogissa samaa keltaista :) Lämpenen itse sille näköjään vähän hitaasti, kun ei ole niitä minun tyypillisiä värejäni :)

      Poista
  4. Tosi kauniit lapaset ja väri kerrassaan mahtava. Multa löytyy sinapinkeltaisia paitoja useampi kappale, koen että se on ihan mun väri, nytkin nökötän täällä sen värinen paita päällä :). Ihanan pitkävartiset muuten nuo lapaset! Nautinnollista viikonloppua teidän sakille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä väri tosiaankin on juuri niitä sinun värejäsi :) Väri vaan vie minun naamastani kaiken värin tai saa kasvoni ihan keltaiseksi, mutta jossain asusteissa kauempana kasvoista voisin kokeilla. Kiitos Krista ja kivaa viikonloppua myös teille <3

      Poista
  5. Ihanat lapaset ja pöllöt!! Sinapinkeltainen kyllä toimii eri kivasti, vaikka en minäkään osaisi ihan 'kasvoja vasten' tuota laittaa.. :) Tunnelmallista viikonloppua myös sinulle ja etenkin sitä kynttilöiden välkettä <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kipa! Ehkä jotkut sukat, säärystimet tai kämmekkäät olis siis hyvä vaihtoehto, niin ei tarvi kuitenkaan jäädä ihan ilman kivaa väriä :) Kynttilöiden tuiketta myös sinne teille <3

      Poista
  6. Kauniit!! sinapinkeltainen kiehtoo myös täällä, vaan kun ei itselle sovi, niiin ei. Mutta kaunis on väri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi :) Yleensä sitä tykästyy niihin samoihin väreihin, jotka tietää myös itselleen sopiviksi. Aiemmin olen pitänyt tätä väriä vähän sellaisena vauvan kakan värisenä, mutta onhan tämä nyt oikesti kaunis :)

      Poista
  7. Voi sinua miten ihanat lapaset olet tehnyt:) Tosi suloiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Pöllöt on kyllä kivoja ja helposti tällaiset vielä valmistuvatkin!

      Poista
  8. Olipa hauska lukea sun postausta - minulla kun on ollut juuri samanlaisia mietteitä tuon sinapinkeltaisen suhteen! :-) Ja kutomasi lapaset ovat todella kauniit, ystäväsi saa aivan ihanan lahjan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väristä tulee mukavan syksyinen fiilis! Meitä sinapinkeltaisen värin perään haikailijoita on siis useampia :) Kiitos ja oikein mukavaa alkavaa uutta viikkoa!

      Poista
  9. Hei! Saako näihin ohjetta? Ihanat! T. Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi :) Olen ottanut tuon pöllön ohjeen Moda-lehden 3/2010 lapsen pöllöpuserosta, joten tämä ei ole omaa käsialaani. Puikkokoko näissä oli 3,5 ja lapasosassa silmukoita yhteensä 44. Muistaakseni Mollie Makes joululehdessä oli pöllökämmekkäiden ohje, josta helposti saisi jatkamalla myös lapaset tehtyä. Mukavia neulomishetkiä sinulle! :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥