sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia

Sain Helmi Hetkiä ja Herttaista Eloa blogista haasteen. Kiitos Iina tästä! Tämä onkin ensimmäinen haasteeni ja tässä kysymyksiin pohdittuja vastauksia.
 
1. Miksi pidät blogia? Perustin blogini helmikuussa 2010 pyörittyäni jo hetken erilaisissa käsityö- ja sisustusblogeissa. Olin haltioissani blogeista saadusta inspiraation määrästä ja olen löytänyt myös paljon ohjeita ja vinkkejä moneen asiaan blogien kautta. Oma blogini toimii sekä päiväkirjana itselleni aikaansaaduista käsitöistä (ja elämästä vähän muutenkin), että toivottavasti myös inspiraation lähteenä siellä vieraileville. Huomaan myös blogini myötä tulleeni tuotteliaammaksi ja saan helpommin keskeneräiset työt valmiiksi asti. Bloggaamisesta on tullut minulle rakas harrastus.
2. Ompelu, neulominen vai virkkaus? Kaikkia tasaisesti ja vähän vuoron perään. Teen käsitöitä aina fiiliksen mukaan ja vuodenajat vaikuttavat myös siihen mitä milloinkin tekee mieli tehdä. Syksy on selkeästi neulomisen aikaa.
3. Miksi? En osaa enkä halua pitäytyä vain yhdessä lajissa, vaan vaihtelua olla pitää.
4. Mikä inspiroi sinua? Blogien lisäksi lehdet, nettisivut, vuodenajat, valokuvat - mikä milloinkin!
5. Viimeisin käsityötarvike ostopaikkasi? Viimeksi kävin lankaostoksilla Lankamaailmassa ja samalla reissulla pyörähdin Eurokankaan palalaareilla löytöretkellä.
6. Mistä revit aikaa käsitöille, luovutko sitten jostain muusta sinulle tärkeästä? Yleensä revin ajan yöunistani.
7. Paljonko sinulla kuluu käsitöihin rahaa kuukaudessa? Ei paljoakaan. Hamstraan välillä lankoja ja kankaita kaappeihin ja sieltä kyllä riittäisi tekemistä ilman uuden ostamistakin. En ole  kuitenkaan (onneksi) niin tuottelias, että käsityöharrastus uhkaisi kaataa talouteni :)
8. Kyllästytkö koskaan? Luulen (ja toivon) että en. Käsityöt ovat kuuluneet elämääni niin kauan, kuin muistan ja saan vieroitusoireita jos lakkaan tekemästä niitä.
9. Ohjeen mukaan vai omasta päästä? Olen oppinut soveltamaan jonkin verran ja mielelläni teen aina oman näköistä. Kuosittelemisessa ja kaavojen piirtämisessä olen huono ja neulomiseenkin tarvitsen kuitenkin usein jotain ohjetta alkuun pääsemiseksi.
10. Mitä sinulla on tällä hetkellä paininjalan alla, koukulla tai puikoilla? Tällä hetkellä puikoilla on kuopuksen kauluri ja esikoisen säärystimet. Kangaspinossa odottaa pari kangasta toteutukseen pääsyä ja parit kaavat piirtämistä.
11. Miksi ylipäätään teet käsitöitä? Minulle käsityöt ovat rentoutumiskeino ja luulenpa, että myös jossain määrin pakkomielle. Nautin myös, kun saan olla "luova" ja nähdä kätteni jäljen.
 
Tässä haasteen säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, jolta haasteen sait
2. Vastaa annettuihin kysymyksiin
3. Keksi 11 uutta kysymystä, jotka haluat antaa seuraavalle
4. Valitse viisi blogia, joilla on alle 100 lukijaa ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa
 
Haluan antaa haasteen seuraaville iloisille ja inspiroiville blogeille:
 
Ja tässä omat kysymykseni:
1. Tarina blogisi perustamisesta?
2. Lempikäsityölajisi?
3. Oletko aina tehnyt käsilläsi vai puriko käsityökärpänen sinua vanhempana?
4. Mistä hankit käsityötarvikkeesi
5. Kenelle teet käsitöitä?
6. Käsityö, josta olet kaikkein ylpein?
7. Painajaismaisin käsityöprojektisi?
8. Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
9. Milloin teet käsitöitä?
10. Mistä saat inspiraatiosi?
11. Parasta käsityöharrastuksessa?
 
Syysaurinko paistaa tänään upeasti. Päiväunien jälkeen lähdetään metsäretkelle ja haetaan lisää askartelumateriaaleja syysistutuksiin. Värikästä sunnuntaita!
 

6 kommenttia:

  1. Aika samat ajatukset itsellä käsitöistä ja bloginpidosta. Vaikka taidan olla astetta pahempi kangashamsteri, koska kankaat ovat pitkälle ainoa asia joihin nykyään tulee tosiaan tuhlattua. Kenkiä kun on jo niin paljon;) Täällä sinun blogissa näkeekin kyllä juuri sellaisia yksinkertaisista peruskankaista tehtyjä juttuja, joissa on aina se jokin juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! Ainahan täytyy olla joku fiksaatio, johon rahansa tuhlata :)

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, laitoin eteenpäin:)

    VastaaPoista
  3. Olet usein mielessä. Ja arki taitaa olla sinulla kiireistä. Voimia arkeen <3 . Toivottavasti jostakin liikenee aina välillä aikaa käsitöille, ilman että pitää yömyöhään valvoa. :)

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Kirsi! Olet kyllä ihana, kun muistat <3 Meillä on ollut tosi kiireistä ja sairastelutkin on vaivanneet. Jotain pientä olen silti onnekseni saanut näperrellä, mutta valmiiksi ei ole vielä tullut. Uskon silti, että tulee vielä aika, jolloin kiire hellittää ja ehtii enemmän. Ilokseni olen saanut lukea sinun ja muiden ihanien blogiystävien tarinoita ja katsella kuvia aikaansaannoksista, vaikka niin huonosti olenkin viime aikoina kommentoinut. Aivan ihania esimerkiksi ne Annille lähettämäsi pompulat!! Tuhannet kiitokset viestistäsi! se teki tästä päivästä NIIN paljon paremman!! <3 Jaksuja ja haleja teidänkin päivään ja viikkoon!! Olet aarre :)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥