torstai 26. syyskuuta 2013

Pitsineulekoristeiset villahousut

Esikoisen villahousut ovat olleet jo hyvän aikaa työn alla. Nykyään käsillä värkkäilyyn jäävä aika on niin minimaalista, että hyvin hitaasti ja harvakseltaan saan jotain valmiiksi asti. Aamuisin bussissa työmatkoilla pari mallikertaa, maanantain viikkopalavereissa pari, kotona viikonloppuisin loput. Mutta selittelyt sikseen, sillä valmista tuli! Langat on Novitan Nallea ja väri tyttären kanssa yhdessä valittu. Dropsin sivuilla näin joskus villahousut, joissa oli pitsineulekuvio sivuissa, mutta ne oli muuten kokonaan joustinneuletta ja minä halusin sileää. Nappasin jostain Dropsin pitsineulebaskerista mallikerran (en enää muista mistä) ja tein sitä lahkeiden sivuihin ja tällaiset tuli. Minusta aika kivat. Housut on ylhäältä alas yhtenä kappaleena neulottu. Vyötäröllä on kuminauhakuja ja lahkeensuussa pitkä resori, joka vielä saa olla käännettynä. Tein reilusti kasvunvaraa, koska meinaan, että näin pitkälle lapselle en ehkä enää kovin monia villahousuja jaksa tikuttaa. Helpommalla olisi tietysti päässyt marssimalla vaikka Kivat -tehtaanmyymälään, mutta kun pitää saada tehdä itse. Kyllähän te tiedätte. Seuraavaksi olis vuorossa yläosa, mutta selkeä visio ja lanka vielä puuttuu. Jos ehtisin tekemään Lankamaailman reissun lähipäivinä, niin se ehkä ratkaisisi pulman. Ulkona on jäätävän kylmä nyt. Pukekaahan tekin itsenne lämpimästi, ettei palele!




21 kommenttia:

  1. Voi vitsit kun on hienot!! Nappiin on mennyt myös lankavalinta :)
    Meidän kohta 5 vee ei suostu pukeen edes villasukkia, koska ne KUTITTAA (siis normi sukan päälle...). Hohhoijaa. Olen tehnyt hälle ihania palmikkopipoja myös, mutta käyttämättä jää :(
    Aamulla oli jo aikas kylmä, miksi se 0 astetta tuntuu syksyllä NIIN kylmältä, mutta keväällä ihanan leudolta...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nipsu! Mietin ihan samaa tänään, kun torilla hyppäsin bussista ja tuuli meinas kaataa. Miten tähän kylmyyteen (joka ei vielä edes ole kylmää) ikinä tottuu!? Meillä villa tekee vielä kauppaansa. Mutta jos ei villa miellytä, niin onneks on aina fleecet! Tarkenemisia :)

      Poista
  2. WOW! Kertakaikkiaan upeat! Olet pitkäjänteinen, näitä kun ei tosiaan ihan hetkessä saa valmiiksi ja pienillä puikoillakin vielä. UPEAT! Voin kuvitella lapsesi ylpeänä kantavan näitä, taitaa tulla lempparivaate hänelle tähän syksyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Itsekin olen ihan polleana, että sain nämä valmiiksi ja vielä aivan hyvissä ajoin ennen talvea. Voin kyllä paljastaa, että kuvaustilanteessa ja housuja sovitellessa lapsi kysyi vähän väliä, joko saa riisua :) Mutta luulen, että sitten kunnon pakkasilla ihan mielellään näitä pitää.

      Poista
  3. Tosi hienot - paljon kivemmat kuin kaupasta ostetut! Voi kun jaksaisin itsekin tikutella tytöille villahousut, hyvä jos ehdin sukat neulomaan talveksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Manda! Sehän siinä on, että itse tekemällä saa sellaiset, kun haluaa (jos sattuu onnistumaan, heh!). Kun vain olis aikaa tehdä, sillä sitähän neulomiseen kuluu.

      Poista
  4. Tosi ihanat:-). Ihailtavaa, että riittää sinni tehdä loppuun asti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Kiva tunne on minullakin, kun jaksoin puurtaa valmiiksi asti.

      Poista
  5. Oi kun hienot! Kyllä nyt tyttösen kelpaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina! Jospa näillä tarkenisi tämän talven ja toivottavasti vielä ensi syksynkin :)

      Poista
    2. Varmasti tarkenee! :)
      Blogistani löytyy haaste sinulle!

      Poista
  6. Tosi hienot villahousut ja kauniin väriset! Mulla olisi varmaan jäänyt noin suuritöinen työ yhteen lahkeeseen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! Kyllä meinasi minullakin välillä jäädä, mutta sitten kun pääsi kunnolla vauhtiin, niin valmista tuli suunniteltua nopeammin :)

      Poista
  7. Vau, siis nämä on todella todella kauniit! <3

    Juurikin tuo Nalle-lanka on vaan niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! Sinun neulomistasi ihanista villasukista tämä lanka jäikin mieleen :)

      Poista
  8. Moikka taasen, kurkkaahan tänne : https://www.facebook.com/pages/Design-BY-PIAS/444583408886568.
    Liittyy villasukkiin, kun en itse ehdi niitä kutomaan. Mukavaa perjantaita :-) terkuin Riitta by http://www.nuppuhome.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Riitta :) Kävin kurkkaamassa ja laitan korvan taakse...

      Poista
  9. Vitsit näissä on ollut tikuttamista! Aivan ihanat <3 . Tsemppiä arkeen. Ja aivan ihanaa syksyä, kirpakkaa sellaista ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Iloisia värejä ja auringonpaistetta myös teidän syksyyn!

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥