perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tunnustus ja viikonlopun herkut

Sain tunnustuksen Prinsessajutun Miralta. Kiitos! Olen aivan ihastunut kyseiseen blogiin ja jollen olisi saanut tätä tunnustusta sieltä, niin laittaisin ehdottomasti siihen osoitteeseen moisen tunnustuksen! :) Olen saanut tämän tunnustuksen kerran aikaisemminkin ja silloin en saanut sitä eteenpäin laitettua, mutta nytpä kunnostaudun. Minusta on ollut tosi kiva löytää viime aikoina muutamia todella kivoja ja nimenomaan taidolla ja idearikkaudella toteutettuja käsitöitä esitteleviä blogeja.

Tunnustuksen ohjeet ovat seuraavanlaiset:
 
Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja,
joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse 5 ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200
lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Näin autamme siis uusia bloggaajia eteenpäin, ja ehkä juuri sinä löydät
uuden blogituttavuuden.
 
Tämän tunnustuksen ansaitsevia blogeja löytyis pilvin pimein, mutta itse haluan nyt jakaa tämän näille tuoreille löydöksilleni:
 
 
Tervemenoa siis näihin ihastuttaviin blogeihin vierailulle nauttimaan kauniista käsitöistä, ihanista sisustuskuvista ja kivoista jutuista! (Pitsikukka on tunnustuksen jo saanutkin, mutta haluan silti antaa tämän, sillä blogissa on todella ihania kässäjuttuja. Ja Annukalla lukijoita ihan nippanappa alle 200, mutta täyttää kriteerit kuitenkin :)
 
Ja työviikon päätteeksi leivoimme lasten kanssa pitkään suunnitelmissa olleita lusikkaleipiä. Muistan itse lapsena tykänneeni näistä kovasti, mutta en vain ole saanut aikaiseksi alkaa näitä näpertelemään. Eipähän noissa nyt niin iso urakka ollut ja näitä herkkuja varten olen tästedes valmis näkemäänkin vähän vaivaa. Niin hyvältä nämä maistuvat! Kannatti jaksaa keitellä voita tarpeeksi kauan, niin saatiin aivan ihana karamellisoitunut maku. Täytteeksi laitettiin Nutellaa. Resepti löytyy täältä. Niin ja bostonkakkuakin tehtiin tuossa taannoin. Tuli siitäkin namia, että lenkille olis taas tarvetta :) Hyvää viikonloppua kaikille!
 


 

7 kommenttia:

  1. Oi lusikkaleipiä - äiti teki niitä aina kaikkiin juhliin. PItäispä näpertää itsekin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin muistan, että näitä oli lapsuudessa aina kaikissa kekkereissä. Kannattaa näperrellä näitä! Ovat niin nameja. Kovin kauniita näistä ei tullut, kun olis pitänyt olla syvempi lusikka ja hienoa sokeria en saanut tuohon pintaan tarttumaan kunnolla. Liian kauan taisivat jäähtyä. Tomusokerilla sai silti kauneusvirheet hyvin piiloon :)

      Poista
  2. Kiitos aina yhtä ilahduttavasta tunnustuksesta <3 Nämä ovat kyllä sitä bloggaamisen sokeria :) Sokerista puheen ollen, ihania leipomuksia. Slurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Niinpä niin, vaikka tätä bloggaamista hyvin pitkälti omaksi ilokseen tekeekin, niin onhan se kiva kuulla, että joku muukin tykkää käydä kurkkimassa omia aikaansaannoksia. Mukavaa on ilahduttaa toista! :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥