perjantai 21. joulukuuta 2012

Leipurihattu

Muutama päivä sitten joulukalenterista tuli lapsille leipurihatut. Olin jo pitkään aikonut sellaiset ommella ja nyt sain viimein aikaiseksi. Helpot tehdä kuin mikä! Kaksinkertainen valkoinen resori mitataan lapsen päänympäryksen mukaan sopivaksi ja päälle ommellaan hiukan isompi pyöreä puuvillakangaskappale. Käytin itse melko jäykkää puuvillaa, niin hattu pysyy paremmin halutussa asennossa. Ennen puuvillakankaan kiinnitystä ompelin sen reunaan rypytyslangat ja poimutin sitä hiukan. Lopuksi vielä venyttelin resorin sopivaksi ja surautin saumurilla kappaleet yhteen.






























Piparitalo meni tänä vuonna vähän pipariksi, kun kiinnitin osat pikeerillä, enkä sulalla sokerilla. Ei ole niin pitävää ja seinät vähän vinksottavat joka suuntaan. Tyllakin oli ihan liian pieni ja pursotukset on kovin mutkaiset. Ei tule minusta kondiittoria! Viime vuotinen piparitalo jäi taas kokonaan ilman pursotuksia, mutta muuten se oli onnistuneempi, kuin tämä. Laitanpa siitäkin kuvan. Harjoittelu jatkukoon taas ensi vuonna :) Kolme yötä jouluun!!


3 kommenttia:

  1. No, aina tulee uusi joulu! :) Ja ihana pieni leipuri! ♥ Hyvää Joulua teille ♥

    VastaaPoista
  2. Ihana kokin hattu! Ja usko pois, paljon hienompia ovat kumpainenkin talo kuin meidän koskaan! Kuuluu jo jouluperinteisiimme, että äiti menettää hermot taloa kootessa ja lapset odottavat vesi kielellä että saadaanko syödä osat! :D

    VastaaPoista
  3. Kiitos!! :)

    Oikein hyvää ja tunnelmallista joulua teille molemmille ♥

    VastaaPoista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥