maanantai 19. syyskuuta 2011

Omppuherkku ja Pip Home









































Omenoita on! Me kokeiltiin varioida perinteistä kaura-omenapaistosta kookoshiutaleilla ja hyvää oli. Olen ihastunut noihin Pip Home -tuotteisiin ja viime kesänä hain Stockalta muutamia mukeja. En osannut päättää väriä, niin otin sekä beigeä, että pinkkiä. Vaaleansiniset jäi silloin kauppaan, mutta nyt tekis mieli ehkä eniten niitä. 

Me ollaan tehty viikonloppu pihaa. Mun piti aloittaa uusi käsityö tänään päikkäreiden aikaan, kun ei ollut mitään kesken! Tytölle säärystimet tai sukat olis tulossa. Kivaa välillä neuloa pitkän virkkausputken jälkeen :) Tässä nopeat kuulumiset. Palataan!

perjantai 16. syyskuuta 2011

Virkatut "kumpparit"








































Jämälangoista virkkasin vielä pojalle kumpparin malliset tossut kaveriksi mustikkapipolle. Näin kivan mallin jossain nettiä selaillessani, mutta päädyin sitten tekemään mieleiset kokeilemalla, omalla ohjeella.

Ajattelin ensin lisätä koristelut vielä vihreällä noihin värin vaihtumiskohtiin, mutta en tiedä onko parempi näin. Onko? Kokeilen jos ehdin.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Pikkuveljen mustikkapipo

































Tänään on niin syksyinen keli,että ollaan poltettu takassa tulia ensimmäistä kertaa tälle syksylle. Pikkuveikkakin sai syyspipon. Samaisesta Novitan Katri -langasta, kuin isosiskon simpukkapipo, virkkasin kiinteillä silmukoilla oman mallin mukaan perus korvaläppäpipon. Mustikan varsi on neulottu i-cordina ja lehdet Mamacheen ohjeella. Solmiamisnauhat on letitetty kaksinkertaisella langalla.

maanantai 12. syyskuuta 2011

Simpukkapipo isosiskolle




Syksyn viileiden ja hämärien iltojen saavuttua on tullut ihan hirveä hinku penkoa lankakoreja ja väkertää jotain. Aika vaan taas on niin kortilla, että tällaiset pienet työt, niinkuin pipot, sopivat minulle parhaiten. Koko perhe on minua lukuunottamatta flunssassa ja pienet vielä korvatulehduksen takia antibiooteilla, että mitään kovin vaativaa tai pitkäkestoista kässäprojektia on ihan turha aloittaa.

Tämä pipo hyppäsi silmiini Ravelrystä (löytyy nimellä Shell earflap). Oli muuten ensimmäinen englanninkielisestä ohjeesta virkkaamani tekele, mutta tosi hyvin sujui. Löysin mainiot ohjeet lyhenteisiin täältä. Pankaa ihmeessä osoite muistiin jos päätätte harrastaa näitä enkunkielisiä ohjeita. Lankana tässä on Novitan Katri ja koukun koko 6. Alkuperäisestä ohjeesta poiketan jätin korvaläpät pois ja lisäsin kukkasen. Kukan ohje löytyy täältä videona.

Kumpa saisin taiottua jostain vähän lisää aikaa ja resursseja käsitöille ja blogille. Viimeaikoina olen niin huonosti saanut päivettyä tänne mitään, vaikka jotakin olen saanut aikaiseksikin. Vaikka kotona näyttääkin välillä illalla lasten nukkumaan mentyä siltä, kuin hurrikaani olisi käynyt pyörähtämässä, olen toisinaan vain tarttunut käsityöhön ja ottanut sen "oman aikani". Käsitöiden tekeminen on minun henkireikäni. Ja jos ei ehdi tarpeeksi itse harrastamaan voi onneksi silti aina lukea muiden blogeja ja saada sieltä pään täyteen ideoita. Haaveiluhan on lähes yhtä kivaa, kuin itse tekeminen!