lauantai 30. joulukuuta 2017

Muhkeat merinovillapipot

Oletko jo tutustunut lankakauppaan nimeltä Anna & Eila? Minä törmäsin tähän kohtalaisen uuteen tuttavuuteen vuosi sitten Tampereen Kädentaitomessuilla. Tänä vuonna heidän osastoltaan lähti matkaani pari kerää Stitch & Storyn pumpulinpehmeää ja supermuhkeaa merinovillalankaa. Tämä lanka on niin herkullista, että minun piti laittaa saman tien pari pipoa puikoille, mutta sopivan kokoisia puikkoja ei ollut omasta takaa ja jotenkin se projekti sitten jäi joulukiireiden takia. Nyt pipot ovat kuitenkin valmiit ja päästiin lasten kanssa kuvaamaan ne tänään kauniin hiljaisessa lumisateessa. Langasta löytyy ihanan hempeitä värivaihtoehtoja. Minä päädyin ostamaan luonnonvalkoisen ja turkoosin värisen kerän. Puikkosuositus langalle on 12. Pipot valmistuivat siis käden käänteessä ja molempiin pipoihin riitti yksi kerä lankaa. Turkoosi pipo on neulottu nro 12 pyöröillä, mutta luonnonvalkoisen pipon neuloin nro 10 sukkapuikoilla. Molempien ohjeet ovat omasta päästä. Turkoosin pipon ohje tarvitsisi vielä vähän viilausta ohimoilta, mutta katsotaan saanko neulottua pipon uudelleen. Lyhennetyillä kerroksilla sain pipoon aika kivan muodon ja tuo hiippa on tietysti tosi söpö! :)  Jos joku on kiinnostunut pipojen ohjeista, niin voisin yrittää kirjoittaa niitä ylös. Huikatkaahan kommenttikenttään jos ohjetta kaipailette. Tämän The Chunky Woolin lisäksi Anna & Eila:n valikoimissa on myös hiukan ohuempi The Lil' Merino Baby Knitting Wool, jonka puikkosuositus on 5-8. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tähän suloisen pehmoiseen lankaan ja muihinkin verkkokaupan ihanuuksiin.






11 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun tutustutit uuteen lanka kauppaan. Jospa joskus tekisi tilausta. Ja ihanat pipot. Sulla on kyllä tasainen käsiala. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löysit tästä uuden lankakaupan 😊 Tämän paksun langan kanssa sai olla kyllä tarkkana, että käsiala pysyi tasaisena. Minusta niillä paksuilla puikoilla on vähän kömpelöä neuloa. Yllättävän tasaista jälkeä kuitenkin sain aikaiseksi. Kiitos sinulle ja oikein ihanaa ja idearikasta uutta vuotta! ❤

      Poista
  2. Onpa kyllä ihanan oloista lankaa ja pipot, tekee oikein mieli hypistellä jos vain pystyisi 😊. Kaupan nimi kuulostaa tutulta, joten luulen että olen messuosastolla poikennut. Mulla on vaan vähän sellainen lankojen ostokielto ollut päällä, kun on tuo lankavaraston kierto itsellä melko hidas 😃. Hyvää uutta vuotta teille ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lanka tosiaan on ihan unelmanpehmeää! Lisäksi valmistaja lupaa, että sen ei pitäisi nyppyyntyä, joten hyvältä kuulostaa sekin. Meillä pipot pääsivät käyttöön vasta eilen, mutta katsotaan nyt millaiseksi lanka käytössä osoittautuu. Mielellään lapset nämä pukivat, kun pipot ovat niin pehmoiset 😊 Kiitos sinulle Krista! ❤

      Poista
  3. Ihanan pehmoisen näköiset pipot.. Täällä on pipotehdas ollut käynnissä, kun olen lapsille neulonut heijastinlangasta pipoja.. :) Hyvää uutta vuotta! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijastinlangasta neulotut pipot ovatkin ihan mahtavia! Minun on pitänyt myös hankkia sellaista heijastavaa lankaa. Kiitos sinulle Raisa ja oikein hyvää uutta vuotta! ❤

      Poista
  4. Hei
    Kiitos kiinnostavasta blogista. Olipa todella kauniita ja tasaisella käsialalla neulottuja, kivoja pipoja. Kiitos upeista kuvistakin. Jäin kaipailemaan turkoosin hiippapipon ohjetta, sillä haluaisin tehdä samanlaisen omalle tyttärelleni.
    sujuvaa ja iloista vuodenjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Ja anteeksi heti näin alkuun, että vastaus on viipynyt! On ollut tolkuttoman kiireinen alkuvuosi, enkä oli juuri tänne blogiin asti ehtinyt. Yritän saada kirjoitettua ohjetta tuon hiippapipon neulomista varten. Vähän mietityttää, että pitäisikö vielä purkaa ja fiksata pipoa vähän... Minua nimittäin vaivaa tuo pipon etureuna, kun silmukoita siinä olisi saanut olla vähemmän. Kiitos sinulle vierailustasi ja viestistäsi! Oikein ihanaa talven jatkoa sinulle! <3

      Poista
  5. Ihanan muhkeat pipot! Näyttää kuvissakin niin unelmanpehmoiselle tuo lanka, että tekis mieli oikein hypistellä:) Hetkonen, tuli muuten mieleen. Oon joitakin vuosia sitten neulonut tuollaisen hiippamallisen myssy, tai siis muuten samanlainen, mutta huivin kanssa. Eli olikohan se sitten huppuhuivi nimeltään:D Piti ihan googlettaa pikaisesti, eli Drops 109-56 ohjeella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tämä lanka on kyllä ihan mielettömän pehmoista. Tänään juuri järjestelin lankakorejani ja jäin hipelöimään ajatuksissani tuota kerän loppua :) Pehmoista, kuin kissanpojan turkki! Tuo sinun neulomasi myssy onkin muuten kätevä, kun siinä on huivi samassa. Taisin tätä katsellakin, mutta jouduin jättämään huivin pois, kun en ollut hoksannut ostaa lankaa riittävästi. Seuraava hiippapipo voisikin olla sitten tällainen :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥