lauantai 24. syyskuuta 2016

Più piccolo sei e più grande sará il tuo mondo

"Mitä pienempi olet, sitä suurempi on maailmasi". Suurin piirtein noin kääntyy tuo otsikon italiankielinen sanonta, joka tuli mieleeni tämän postauksen kahdesta ensimmäisestä kuvasta. Siinä istuvat pikkuiseni, joista on tullut jo kovin isoja. Ihan huomaamatta. Ajan kuluessa liian nopeasti. Heillä on koko elämä edessään ja iso maailma koettavanaan. Paljon rantoja tutkittavanaan.

Päällänsä lapsukaisilla näissä kuvissa on puikoilta pudonneet neulepuserot, joita on pitkään ja hartaasti tikuteltu. On purettu ja neulottu ja taas kerran purettu ja neulottu. Mikä siinä onkin, että saan aina purkaa moneen kertaan kaikki tekeleeni. Osittain varmasti omaa tyhmyyttäni, että en juuri koskaan neulo mitään ohjeen mukaan saatika valitse ohjeen mukaista lankaa. Lisäksi myönnän olevani melkoisen pikkutarkka, mitä käsitöihin tulee. No, tulee sitä valmista tälläkin konstilla, mutta hyvin hitaasti vain. Sanottakoon tuosta purkamisesta sen verran, että ensin neuloin pojan paidan toista hihaa vaille valmiiksi, kunnes päätin, että paidasta tuli liian väljä. Sitten en ollut tyytyväinen pääntiehen ja vaihdoin raglanlisäyksetkin jossain välissä toisenlaisiin. Tytön paidassa pääsin paljon helpommalla, kun olin jo kertaalleen tehnyt kaikki virheet. Lankana pojan paidassa on Hjertegarnin Carolina (40% akryyli, 60% puuvilla) ja tytön paidassa Hjertegarnin Olivia (50% akryyli, 50% puuvilla). Molemmat langat on ostettu Tampereen Lankamaailmasta. Vähän mietin miten mahtaa akryyli puserossa hyvänä kestää, mutta molemmat langat vaikuttavat varsin laadukkailta, eikä nyppyjä ole ilmaantunut. Paidat on neulottu ylhäältä alas pyöröpuikoilla. Ommeltavia saumoja ei tullut kuin kainaloihin parin piston verran. Pääntiellä, hihansuissa ja helmassa on 1o 1n joustinta, jossa neuloin oikeat silmukat kiertäen. Halusin neuloa lapsille yksinkertaiset raitapaidat ja sellaiset näistä myös taisi tulla. Tällaiset melko slimmit, vähän merihenkiset ja klassisen raidalliset. Nyt on taas yksi neulomisurakka takana ja seuraavat jo kovaa vauhtia puikoilla.

Nauttikaa tekin syksyn raikkaista tuulista, voimakkaista tuoksuista ja kauniista väreistä. Kaikkea hyvää viikonloppuunne!







20 kommenttia:

  1. Siis nyt on kyllä todella tyylikkäät villapaidat ja kauniisti otetut kuvat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Venla <3 Tykkään itsekin, että paidoista tuli mukavan klassiset.

      Poista
  2. Hyvännäköiset paidat ja kivat väriyhdistelmät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Jotenkin nämä värit kolahtivat kovasti ja sopivat minun mielestäni hyvin meidän muksuille :)

      Poista
  3. Todella kauniit paidat! Sitkeästi olet tehnyt, vau 😊 Purkaminen on kyllä aina parempi vaihtoehto, kuin tehdä sellaista, mihin ei ole tyytyväinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkaminen on minullekin parempi vaihtoehto, kuin harmitella sitten sellaista työtä, jossa epäonnistumiset pistävät silmään. Joskus kyllä tuntuu, että harrastaminen olisi helpompaa jos ei olisi ihan näin pikkutarkka :D Kiitos sinulle Hanna ♥

      Poista
  4. Kauniit raitapaidat ja nämä sun kuvat jaksavat aina ihastuttaa <3 Itekkin suosin purkamista, jos neule-/virkkuutyö ei miellytäkkään. Oon huomannut, että "ei niin onnistuneet"-työt ovat sitten jääneet tosi vähälle käytölle tai jopa kokonaan käyttämättä. Mieluummiin siis purkaa ja olla tyytyväinen lopputulokseeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika ♥ Käytiin ottamassa kuvat Pyhäjärven rannassa. Tarkoitus oli ottaa enemmän kuvia ja ihan kasvojenkin kanssa omaan käyttöön, mutta oli niin kylmä tuuli, että juuri ja juuri saatiin nämä kuvat räpsäistyä ja sitten kiireesti autoon lämmittelemään :) Se on syksy nyt! Olen kyllä tyytväinen, että jaksoin purkaa, vaikka se silloin harmittikin, mutta nyt voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  5. IHANAT!! Todella hyvin istuvat paidat olet tehnyt. Purkaminen kannatti, vaikka varmasti 'harmillista' puuhaa on ollut. Vaikka olen kova purkamaan, niin epäilen, tokko olisin purkanut enää tuossa vaiheessa. Huh :D. Iloista syksyä teille, uusia seikkailuja ja kaikkea ihanaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Olen itsekin tyytyväinen, kun paidoista tuli näin hyvin istuvat. Halusinkin aika slimmin malliset. Kyllä minäkin jouduin vähän "keräämään voimia" purkamisen jälkeen, että sain jatkettua neulomista. Vähän piti aina välissä tehdä jotain muuta, kun alkoi purkaminen nyppimään :) Oikein mukavaa syksyviikkoa myös sinne teille!

      Poista
  6. Kauniit paidat! Minä taas en viitsisi millään purkaa jos ei ihan pakko ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on taito, että ei ole liian ankara itselleen ja pystyy hyväksymään virheet. Minulla on siinä kehittymisen paikka. Kiitos sinulle Raisa ja iloista viikkoa! :)

      Poista
  7. Kauniit paidat! tuon tyyppiset meneekin kivasti monien alaosien kanssa. Blogisi onkin minulle uusi tuttavuus. Nimen olen kyllä jossain kuulut, mutten ole käynyt. Kiva blogi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Aika hyvin nämä sulautuvat lasten vaatekaapin sisällön väreihin ja mätsäävät useimpiin alaosiinkin. Kiva kun löysit tänne ja tervetuloa toistekin! :)

      Poista
  8. Sinulla on aina viimesen päälle siistiä työn jälkeä! Itse puran herkästi ompelussa, neulomisessa ja virkkaamisessa päästän läpi helpommin, kun eivät ole niin vahvoja osaamisalueita :). Tosin täytyy tunnustaa, että juuri tällä viikolla päätin aloittaa yhdet villasukat alusta kun en kestänyt ekan sukan löysää ja epätasaista käsialaa :). Nyt sujuu jo paremmin ja melkoinen ero tuntuu ekan ja tokan sukan välillä olevan kun jätin sen tahallani toistaiseksi purkamatta, että pääsen vertaamaan niitä keskenään :/ :). Mutta asiaan eli siis näihin kauniisiin paitoihin! Ovat kyllä todella kauniit, siistit ja raikkaat. Varmasti helposti yhdistettävät myös ja mieleiset lapsille. Värit ovat kyllä just teidän lapsille sopivat - kerrassaan mahtavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taitaa mennä juuri toisin päin :) Ompelemisessa olen hätäisempi, mutta neulomisessa ja virkkaamisessa taas pikkutarkka. Joskus kouluaikoina piti millimetrin tarkuudella syynätä saumanvarat ja kaikki, mutta nyt olen paljon suurpiirteisempi. Edelleen kyllä puran jos vaikka vahingossa käännän saumanvarat väärään suuntaan :) Tosi hyvä, että jätit sukan purkamatta, että saat verrata kannattiko vaivannäkö. Olen iloinen, että sain nämä puserot neulottua. Tosi usein neulon jotain helppoa ja nopeatekoista, mutta nyt huomasin, että aika nopeastihan tällaisen lapsen paidan tekee. Tekisi mieli aloittaa heti uutta puseroa ja tehdä jossain vaiheessa itsellekin. Kiitos sinulle Krista ♥

      Poista
  9. Wau, on kyllä todella kauniit paidat! Sinun käsiala on uskomattoman siistiä ja tasaista, niin neulomisessa kuin virkkauksissa..ja ompelussa. Purkaminen on tosiaan ärsyttävää, mutta noh..kyllä minäkin aika herkästi lähden purkamaan, jos nään pienenkin virheen. Sen kyllä tietää, jos jättää virheen työhön, siis sellaisen joka ois korjattavissa, että se ärsyttäisi enemmän kuin itse purkaminen:) Paidoissa on muuten ihanat värit! ja sitten vielä kuvat, huoh<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos ❤️ Kyllä se käsiala minullakin vähän vaihtelee, mutta nämä langat neuloutuivat todella tasaisesti ja kauniisti. Ja virheet pistävät niin paljon silmään valmiissa työssä, että mieluummin puran :) Aikaa se vie ja koettelee kärsivällisyyttä, mutta kässäharrastelijalle se on tuttua! :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥