sunnuntai 21. elokuuta 2016

Pieniä lankatöitä

Kylläpä täällä on ollut taas hiljaista. Korjataas nyt tilanne ja laitetaan tänne monta pientä kesän aikana valmistunutta juttua. Osa kuvista on jo vilahtanut Instagramissa, mutta ei anneta sen häiritä. Ensimmäisenä tuoreimmat tuotokset. Kummipoikamme täyttää kolme ja halusin saada pakettiin myös jotain itsetehtyä. Eurokankaasta löytyneen oranssipohjaisen robottitrikoon ympärille syntyi tällainen setti. Beanie ja kaulahuvi hauskoilla tupsuilla höystettynä. Huivi on neulottu tuplahelmineuleella Dropsin Cotton Merino -langasta. Kaunis omenanvihreä ja pihlajanmarjanpunainen sopivat kivasti syksyyn. Neuloin huivin 4 puikoilla ja siihen kului lankaa kaksi kerää.



Aiemmin kesällä ystävillemme syntyi tyttövauva. Halusin kokeilla tätä norjalaismyssyä, joka kulkee virallisella nimellä Sweet Baby Cap. Ohje eroaa suomalaisesta siksak -myssystä siinä, että se neulotaan yhtenä kappaleena alhaalta ylös, eikä ommeltavia saumoja jää lainkaan. Tosi kiva ja istuvan oloinen myssy ja lisäksi mukava neulottava. Suomenkielinen ohje myssyyn löytyy täältä. Lankana minulla oli tässä Hjertegarnin Merino Cotton kauniin korallin sävyisenä. Puikot myssyssä oli muistaakseni neloset.



Loppuun vielä pari tiskirättiä, jotka innostuin virkkaamaan heinäkuun hellepäivien aikana. Toinen näistä on tehty pylväillä Prinsessajuttu -blogin tapaan ja toinen kulmasta aloittaen. Ohjeen kulmasta aloitettuun tiskirättiin löysin täältä. Toisessa lankana oli Novitan Bambu ja toisessa Fibranaturan Cottonwood.



Kovasti täällä yritetään käsitöitä kaiken kiireen keskellä ehtiä tekemään. Pari juttua onkin jo aivan loppusuoralla, joten toiveissa olisi, ettei seuraava päivitysväli venähtäisi ihan näin pitkäksi. Kauniita alkusyksyn päiviä teille toivotellen!

14 kommenttia:

  1. Kaikkea kaunista olet saanut aikaseksi. Huokaus <3 . Tuo pompom huivi on mainio, kuten jo Instassa sanoin. Loistava tausta sulla kuvissa. Taidan palata tänne taas jossakin välissä ihastelemaan kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arkinen ❤️ Kun näin tuollaisen pompulahuivin Pinterestissä, tiesin heti, että sellainen täytyy ehdottomasti saada joskus työn alle. Hauska ja helppo pikku neulomus! Taustana näissä kuvissa on meidän talosta purettua ulkovuorilautaa, josta tehtiin pihavaja :) Kuvat on räpsäisty vajan terassilla ja vanhan pirtinpöydän päällä, joka löytyi talon kellarista taloa ostettaessa :)

      Poista
  2. Onpas ihania värikylläisiä kuvia! Sinun taitavissa käsissä syntyy aina niin kauniita neuletöitä ja muitakin. Huivi on kyllä mahdottoman hauska - näistä tupsuista siis mainitsit aiemmin :). Ja vauvan pipo näyttää tosi hyvän malliselta. Täyttäyypä pitää mielessä, jos sukuun pieniä jossakin vaiheessa tulee. Mukavia elokuun loppupäiviä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on mainiota aikaa kuvaamiselle, kun luonto on täynnä voimakkaita värejä. Meidän alapihalla kasvaa iso pihlaja, joka tekee tänä vuonna tosi paljon marjoja. Hoksasin, että marjathan sopivat mainiosti tämän setin kanssa kuvausrekvisiitaksi :) Myssyä kannattaa kyllä testata, jos tarvetta tulee. Myssy on päälaelta aika suipon mallinen, joten itse kaventelin vähän reippaammin, mitä alkuperäisessä ohjeessa neuvottiin. Kiitos sinulle Krista ❤️

      Poista
  3. Ihania käsitöitä siellä on valmistunut! :)

    VastaaPoista
  4. Kauniita neule- ja virkkuutöitä siellä syntynyt <3 Neuloin meidän vauvalle keväällä samanlaisen myssyn ja se on ollut kyllä tosi hyvän mallinen. Tupsuhuivi on hauskan näköinen. Ihana idea lisätä päihin tupsut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että myssy on osoittautunut hyväksi myös käytössä. Minusta myssy näytti ihan valtavan pieneltä ja pengoin vintiltä omien lasten vanhan siksak- myssyn, johon vertasin kokoa. Vaikka myssy tuntui niin pikkuruiselta, niin siinä taisi olla vielä kasvunvaraakin :) Niin pian sitä unohtaa, kuinka pieniä vauvat ovat. Kiitos sinulle Eerika ❤️

      Poista
  5. Tosi kauniita töitä olet tehnyt ❤ Tuo lakin malli jäi kiinnostamaan... pitää käydä kurkkaamassa ohje kieltä, että ymmärtäiskö siitä jotain. Malli on niin kaunis ja hyvin lapsen päähän istuva. Mukavaa loppuviikkoa sinulle 😊👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli ❤️ Suosittelen kurkkaamaan tuon ohjeen. Suomenkielinen ohje oli ainakin minusta ihan selkeä. Mutta kuten tuossa aiemmissa kommenteissa mainitsin, niin tein päälaen kavennukset vähän ohjetta tiheämmin. Minusta näytti, että myssystä olisi tullut muuten vähän turhan suippo. Oikein aurinkoista viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  6. Ei voi kuin huokailla ihastuksesta:) Ihana syksyinen tunnelma kuvissa. Kauniit, viimeisen päälle siistit käsityöt ja rosoinen tausta, suorastaan täydellinen yhdistelmä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Minä tykkään näistä rosoisista taustoista. Onneksi niitä löytyy ihan omasta kodista :D Syksyn tullen neuloosi iskee, eikä tämä vuosi ollut ollenkaan poikkeus :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥