keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Yhdet pienet farkkushortsit

Kierrätyshengessä syntyi pojalle farkkushortsit. Pilkoin näihin vanhat lempifarkkuni, jotka oli sanalla sanoen puhki pidetty, kuten kuvista näkyy. Lahkeiden alaosat olivat kuitenkin vielä kelvolliset ja mukavan pehmeiksi kuluneet, joten niistä saksin lahkeet jollain random kaavalla (jonka löysin Ottobresta ja jonka nimeä en nyt muista). Taskujen ratkominen irti oli koko projektin työläin osuus, mutta kyllä se kannatti. Tuovat minusta mukavasti särmää ja onhan niihin kiva säilöä aarteita. Taskut ompelin vahvistetulla suoralla ompeleella ja kahdella eri värillä kiinni. Lahkeensuihin ja vyötärölle ompelin kaksinkertaisen harmaan resorin. Voi olla, että joudun vielä lisäämään vyötärölle jonkun nyörin, kun nämä meidän lapset on tällaisia hoikkeliineja ja tuntuu, että shortsit vähän valuu käytössä.

Kristan superkivassa Helmoja ja Hepeneitä blogissa on meneillään mukava Vanhan vaatteen uusi elämä haaste, johon olisi ollut kiva osallistua. Ilmoittautumishetkellä olin kuitenkin kovin skeptinen, kuinka ompeluaikaa ja innostusta mahtaa löytyä. Jätin siis leikin väliin, mutta nämä shortsit kyllä hyvin sopivat tuohon kierrätyskategoriaan ja itse asiassa muitakin kierrätystuunauksia on meneillään. Niistä lisää ehkä sitten myöhemmin. Käykääpä kurkkimassa mitä muut ovat haasteen aikana taikoneet.




6 kommenttia:

  1. Onpa reippaat, rouheat ja siistit housut! Hyvin sopii tuo vaalea farkku näihin housuihin. Kiva, kun teitä on nyt tuollaisia "kierrätyshengessä mukana" -ompelijoita, vaikka ette varsinaiseen haasteeseen osallistunutkaan ;)

    VastaaPoista
  2. Mahtavat shortsit - sanoisinpa jopa, että coolit :D Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi! Minustakin näistä tuli kyllä yllättävän coolit :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥