perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ilosofiaa was here!


Olen saanut tunnustuksen Aarrerasia blogin Kipalta! Kiitos ♥ Aarerasia on ehdottomasti yksi lempiblogeistani ja ansaitsikin tämän tunnustuksen juuri kotoisuudestaan!


Ilosofiaa was here -tunnustus on peräisin ihanasta Ilosofiaa blogista ja sen mukana tulee myös pieniä velvollisuuksia:

1.Tunnustus jaetaan kolmelle omasta mielestä kotoisalle blogille. Sellaiselle, joka aina saa palaamaan takaisin ja takaisin. Muutamin sanoin blogia kuvaillen kerrot miksi juuri tämä blogi saa tunnustuksen.

2. Linkitä blogit joille olet antanut tunnustuksen takaisin Ilosofiaa http://ilosofiaa.blogspot.fi/ blogiin vaikka kommentoimalla jotain postausta. Lisään itse kaikki linkitetyt blogit omaan listaani joille teen oman sivun omaan blogiini.

3. Tämä tunnustus on tarkoitettu käsityöblogeille tai ainakin osittain käsitöitä käsitteleville blogeille.

Blogien tulisi siis olla kotoisia ja ainakin osittain käsityöblogeja. Hyvän tovin mietittyäni päädyin vihdoin kolmeen suosikkiini. Kaksi niistä on melko tuoretta tuttavuutta ja yksi jo hyvän aikaa seuraamani. Kaikissa kuitenkin on juuri se kotoisuus, joka välittyy joka kerta blogissa vieraillessani. Tässä siis minun kolme valintaani, olkaa hyvä!
 

Tämä blogi on täynnä toinen toistaan suloisempia mekkosia, prinsessavaatteita ja muita ihanuuksia. Kaikki niin taidokkaasti ja ennen kaikkea kekseliäästi toteutettuna. Blogin takana häärivä Krista on hymyilevä ja aina niin positiivinen, että hyvä mieli välittyy ruudun toisellekin puolen.
 
Tämä blogi on uusin löytöni. Sen hoksattuani minun oli pakko selata kaikki postaukset samalta istumalta läpi, niin koukuttava se oli. Blogissa on ihana tunnelma ja siellä vilahtelevat niin suloiset käsityöt, kuin kekseliäät askarteluideatkin - kaikki ihanan elämänmyönteisellä tavalla kirjoitettuna.
 
Blogi on varmasti monelle jo tuttu ja suosiokin sen jo osoittaa, että tässä blogissa on sitä jotakin. Pepin ihana ja värikäs koti ja taidokkaat käsityöt vetoavat minuun ja hänen kuvansa ovat myös niin kauniita ja niistä välittyy aina jotenkin erityinen tunnelma.
 

8 kommenttia:

  1. Voiko tämä olla tottakaan? Alkoipas viikonloppu mahtavasti :). Kiitos Pizzicato <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Krista! Ihanaa jos sain piristettyä päivääsi! ♥

      Poista
  2. No ihan menen hämilleni näistä sanoista. Kiitos :) Täälläkin on aina kiva käydä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Peppi :) Ja kiva kun taas kävit kylässä :)

      Poista
  3. Ihanaa, että laitoit tunnustuksen eteenpäin. Käyn tutustumassa sinun lemppareihin ja lisään nämä listaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni laitoin :) Kiva tunnustus ja hiukan erilainen vaihteeksi. Aurinkoista kevättä!

      Poista
  4. voi ihanaa ,suurenSUURI kiitos!! ihan kyllä hämmennyin,tsih! tämä sinun blogisi on kyllä niin aurinkoinen ja värikäs,päivän piristys:) ihanaa aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos HanNa! :) Loistavaa jos sain piristettyä päivääsi :) Oikein paljon aurinkoa sinunkin viikkoosi!

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥