tiistai 2. heinäkuuta 2013

Tunnustuksia mansikkaherkkujen kera

Olen saanut kaksi tunnustusta ja olen niistä hurjan otettu ja onnellinen! Kiitos Saila ja Jaana ♥

Mennäänpä saapumisjärjestyksessä. Sukkasillaan blogin Saila ilahdutti minulla tällä tunnustuksella:

Tunnustus kuuluu näin:
Kirjoita postaukseen kiitos jollekin blogille tai bloggaajalle. Vaihtoehtoisesti voit kehua blogia, johon palaat kerta toisen jälkeen tai hehkuttaa meille muille blogia, joka on inspiroinut sinua.
Suosittele. Mukaan saa laittaa pienet perustelut tai tarinan. Näin sinä ja minä saatamme myös löytää lukulistallemme jotain uutta ja ihanaa. Haastetta saa jakaa eteenpäin omassa blogissa ja haastekuvan saa napata halutessaan mukaan. Laitetaan hyvä kiertämään. 
 
 
Tämän tunnustuksen jaan eteenpäin superlatiiveja säästelemättä seuraaville ihanaisille blogeille:
 
Taidokasta sisustusta, herkuttelua ja kädentuotoksia mielettömän tunnelmallisten kuvien kertomana
 
Ihania käsitöitä, remonttia ja niin kauniita kuvia
 
Ehkä kauneimmat näkemiäni villasukat ja muita taidokkaita käsitöitä huippuhienosti kuvattuna
 
 
Koukutettu blogin Jaana taas lähetti minulle tämän ihanan tunnustuksen:
 
Säännöt ovat seuraavat:
- kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi
- kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
- anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajalllesi ja kerro heille siitä kommentilla
- ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin
 
Tämän tunnustuksen haluan antaa tällä kertaa eteenpäin seuraaville neljälle uudehkolle ja ihanalle blogituttavuudelleni, joiden päivityksiä jännityksellä seuraan ja odotan:
 
Aarrerasia
Elämänmakuista ja mukaansatempavaa luettavaa kera persoonallisten käsitöiden
 
Helmi Hetkiä ja Herttaista Eloa
Iloisia ja ihania nuoren äidin käsitöitä ja pihaprojektia
 
Kristallinkirkkaat Ideat
Huippuhauskasti kerrottua juttua käsitöistä, kirpparilöydöistä ja vähän suloisista koiruleistakin
 
Ompelua ja sillä siisti
Todella taidokkaasti valmistettuja ja kekseliäitä ompeluita
 
Kummankin tunnustuksen kautta löysin moneen uuteen ja ihastuttavaan blogiin, joista muuten olisin ollut autuaan tietämätön. Toivottavasti tekin löydätte näistä minun vinkkaamistani uusia suosikkeja! Klikatkaa ihmeessä vierailulle!!
 
Näin mansikka-aikana pitää tietysti herkutella mansikkaherkuilla niin paljon, kuin napa vetää. Meillä housunvyötäröiden venyvyyttä on nyt testattu mm. tällaisilla leipomuksilla. Kakkuun tein ihan tavallisen täytekakkupohjan tummalla kaakaolla maustettuna. Täytteenä on kermavaahtoa ja siihenkin lusikoin sokeria ja kaakaojauhetta makua tuomaan. Päälle ja väliin mansikoita niin paljon, kuin mahtuu ja vähän suklaalastuja ja pähkinärouhetta pinnalle...slurps!
 
Alemman kuvan leivokset on tehty Pullahiiren Strawberry shortcakes -ohjeella. Näistä tuli tosi herkkuja! Murotaikinasta tehtyjä kakkusia kermavaahdolla ja mansikoilla höystettynä - voitte varmasti kuvitella! Pullahiiren blogissa kannattaa tosiaankin pistäytyä, sillä sieltä löytyy toinen toistaan ihanampia reseptejä supertaidokkaasti kuvattuna.
 

 
 



 

14 kommenttia:

  1. Kiitos Pizzicato, lämmittää <3
    Ja oioi, mikä mansikkakakku!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta! Ilahduttaa tuollaiset! :) Täytyypä perehtyä paremmalla ajalla. :)

    VastaaPoista
  3. Onhan herkullisen näköisiä mansikkaleivonnaisia! Mansikoihin en kyllästy - nuorena oli mansikkamaalla monena kesänä töissä ja ikinä eivät ole tökkineet :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos tunnustuksesta! Ihana! :)

    VastaaPoista
  5. Olkaa hyvä arvon naiset! :)

    Peppi: Jännä, että joihikin juttuihin sitä ei vaan ikinä kyllästy :)

    VastaaPoista
  6. KIIITOS!!! <3 Ihana saada tällainen tunnustus! Ja voi kuinka herkullisen näköistä!!! NAM!!!

    VastaaPoista
  7. Kiitoksia tunnustuksesta! Olipa mukava yllätys :) Herkun näkösiä mansikkaherkkuja!!

    VastaaPoista
  8. Juuri löysin blogisi. Sulla on tosi kivoja juttuja täällä. Tykkään! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun löysit tänne! Tervetuloa mukaan! Kävin myös vastavierailulla ja löysin blogistasi kovin ihania juttuja! :)

      Poista
  9. Voi ihanuus, miten hurmaava blogi sulla on! Jään ehdottomasti seuraamaan jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ja tervetuloa seurailemaan :) Samaa voin sanoa myös sinun blogistasi, ihania juttuja pullollaan! :)

      Poista
  10. Oh, onkin ehkä pakko tehdä huomenna muksujen kanssa (jälleen) kerran retki vadelmia poimimaan ja kokeilla tuota shortcace-ohjetta vadelmilla höystettyinä. Näyttää(ja kuulostaa) niin täydellisiltä. Ihana blogi sinulla ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä resptiä kannattaa kokeilla! Meillä ainakin tykättiin ja sopii varmasti tosi hyvin vadelmien kanssa! :) Kiitos ja tosi kiva kun löysit tänne! Hauskaa loppukesää sinulle!

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥