perjantai 7. syyskuuta 2012

Pilkkutunika

En ole pitkään aikaan ommellut itselleni mitään. Vaatekaapistakaan ei löydy oikein mitään pidempää ja väljempää puseroa, joka peittäisi raskauksien jälkeisen pömppömahan, jota en ole jaksanut jumpata pois. Jotain piti siis tehdä. Vaatekaappini värit rajoittuvat hyvin minimiin: mustaa, valkoista, harmaata ja pari tummansinistä ja vaaleanpunaista vaatetta. Mitään kuviollista en taida omistaa, ellei mukaan lasketa raitoja, joihin olen kai ikuisesti koukussa. Vaihtelun vuoksi ostin itselleni paitakankaan ja päädyin tällaiseen tosi perus (tylsään?) tummansiniseen pilkkutrikooseen. Jos nyt vähän revittelis ja pistäis välillä pilkkuja päällensä! Malli on A-linjainen ja hihat suorat. Hihat ajattelin tehdä ensin toisin, mutta päädyinkin vain kääntämään hihansuut. Ompelin pääntiekaitaleen, helman ja hihansuut valkoisella, jotain kontrastia saadakseni tuohon peruskankaaseen ja perusmalliin. Eiköhän tämä peruspaita pidettyä tule, vaikka vähän oudolta pilkut päällä näin ensin tuntuvatkin.

Viime päivät on kuluneet mehuja keitellessä. Hirveä homma siinä mehumaijan kanssa läträämisessä ja pullottamisessa, mutta kyllä se vaiva kannattaa nähdä. Varsinkin kun meillä mehua juodaan niin tolkuttoman paljon.

Tapojeni vastaisesti minulla on monta ompelusta kesken ja useita jonossa. Pipoja olen tehtaillut taas ja omien ompelusten lisäksi luvannut vähän kavereillekin tekaista. Sormet syyhyäis jo lankojenkin pariin... Mutta nyt mukavaa viikonloppua!



















2 kommenttia:

  1. Kiva paita! Itsetehdyt mehut on niin hyviä ja terveellisiä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kanneli! Ihan totta. Ja kyllä onkin mehu maistunut :)

    VastaaPoista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥