torstai 21. huhtikuuta 2011

Ristiäistunnelmia

Tervehdys piiitkästä aikaa! Meillä vietettiin tuossa taannoin vauvan ristiäisiä. Puvun olen ommellut joskus vuosia sitten ja se on ollut käytössä jo esikoisellakin (tietysti erivärisellä rusetilla), sekä siskojeni lapsilla. Sen verran liukas ja hiostava luomus tuo kuitenkin on, että päätin kyllä tehdä uuden (vaikka pellavasta taikka sitten neulotun) jos vielä joskus ristiäismekolle on tarvetta. Vauvakin sai kamalan hepulin tuota puettaessa ja ihan syystäkin. No, jospa tuo jäi pojan ainoaksi kerraksi, kun mekko päällä täytyy juhlia.






























Täytekakkuun pistin täytteeksi mansikoita ja valkosuklaata, nam... Miehen kanssa taiteiltiin päällys sokerimassasta ja jokseenkin kelvollinen siitä nyt saatiin. Ekaa kertaa kokeilin tuota sokerimassaa, kun aikaisemmin olen päällystänyt marsipaanilla. Massa oli helpommin työstettävää, mutta pienetkin pomput kakun pinnassa kyllä paistavat läpi. Kakun koristeeksi hain Tampereen kauppahallista Wileniukselta marsipaanisen söpöliini-vauvan. Esikoisen kakussa oli samanlainen vaaleanpunaisella asulla. Näitä tekee joku nainen Hämeenlinnasta. Tarkemmin en tiedä, mutta ihania ovat!






























Aikaa ei ollut liioin näpertää mitään, mutta tällaiset kortit ehdin kuitenkin askarrella ristiäisiin, joiden sisältä löytyy tilaisuudessa laulettujen laulujen sanat. Tilpehöörit hain Tiimarista.

Rytmiä on kuitekin alkanut vähitellen löytyä meidän arkeen ja ensimmäisen käsityönkin ehdin aloitella. Tänään hain lisää lankaa ja virkkaus siis jatkuu. Kuvat laitan näytille, kunhan saan koukuteltua Novitan Miamit valmiiksi vaatteiksi.



























 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥