lauantai 12. tammikuuta 2019

Luonnoväreillä värjättyä

Olen pitkään haaveillut lankojen värjäämisestä luonnonväreillä, etsinyt tietoa ja ideoinut. Joululomalla minulla oli vihdoin tarpeeksi aikaa ja energiaa ryhtyä tuumasta toimeen. Kaivelin varastoista valkoisia langanjämiä ja pyörittelin langat 50 gramman vyyhdeiksi. Olen ihastellut instassa avocadoilla värjättyjä roosan värisiä puuterisia sävyjä ja jossain blogissa törmäsin myös ihaniin mustapavuilla värjättyihin sinisiin sävyihin. Näitä sävyjä päätin siis lähteä tavoittelemaan. Etsin YouTubesta ohjevideoita ja riittävän monta tutoriaalia katsottuani uskalsin aloittaa.


Langat vasemmalta oikealle: Novitan Baby Wool (100% merinovilla), Kaupunkilanka Rotvalli (75% villa, 25% polyamidi), Novita Nalle (75% villa, 25% polyamidi), Hjertegarn Maija (85% villa, 15% polyamidi), Novita Nalle (75% villa, 25% polyamidi).


Avocadolla värjättyjä lankoja ei ole puretettu. Käytin ainoastaan avocadon siemenien omaa tanniinia ja toivon, että se riitti kiinnittämään värin tarpeeksi. Ensimmäiseen värjäyserään käytin kahden avocadon kuoret ja siemenet. Lankaa väriliemessä minulla oli kolme 50 gramman vyyhtiä ja nestettä ehkä kolmisen litraa. Sillä sain aikaan vyyhteihin tuon vaaleimman sävyn. Tein uuden "samanvahvuisen" liemen ja värjäsin uudelleen tuon tummimman sävyisen vyyhdin. Tästä liemestä jäi vielä aika paljon väriä jäljelle, joten värjäsin keskimmäisen vyyhdin uudelleen jälkivärissä. Näin sain aikaan aika kivan fade-setin. Näitä tuskin käytetään kuitenkaan feidinä, sillä vaaleimman vyyhdin on varannut tyttäreni johonkin hänen omaan neuleprojektiinsa :) Vaalein ja tummin vyyhti olivat alunperin valkoisia ja keskimmäinen Kaupungilangan Rotvalli taas luonnonvalkoinen. Avocadovärjäyksestä löytyy netistä paljon ohjeita. Itse kuumensin hitaasti avocadon kuoret ja siemenet vedessä ja annoin kiehua hiljalleen niin kauan, että väriliemestä oli tullut riittävän vahvaa. Tämän jälkeen annoin väriliemen jäähtyä. Lisäsin märät langat liemeen ja kuumensin liemen lähelle kiehumispistettä. Juuri kun liemi alkoi kiehua, sammutin lieden ja annoin liemen ja langan jäähtyä kattilassa kannen alla. Tämän jälkeen huuhtelin vyyhdit puhtaiksi.


Mustapavuilla värjätyt langat puretin alunalla ennen värjäystä. Laitoin mustapavut likoamaan kädenlämpöiseen veteen noin vuorokaudeksi ja hämmentelin seosta aina ohimennen. Tämän jälkeen siivilöin pavut liemestä ja laitoin vyyhdit likoamaan väriliemeen lasipurkkiin. Väriliemessä langat likosivat huoneenlämmössä vajaan vuorokauden verran. Kun langat alkoivat näyttää sopivan värisiltä huuhtelin ne ja lisäsin lorauksen etikkaa viimeiseen huuhteluveteen. Eri lankalaadut ottivat väriä ihan eri tavalla ja toisesta langasta tuli vaaleansininen ja toisesta vihertävän turkoosi. Jotenkin tosi jännää, miten erilaisen lopputuloksen eri langalla sai aikaiseksi. Molemmat langat olivat alunperin valkoisia.


Semmoisia sävyjä syntyi ensimmäisestä värjäyskokeilustani. On ihan mahdottoman jännittävää, kun ei oikein koskaan voi tietää mikä on värjäyksen lopputulos. Värjäykseen kun vaikuttaa niin moni tekijä. Olen todella yllättynyt ja iloinen tästä ensimmäisestä, onnistuneesta kokeilustani. Lienee sanomattakin selvää, että olen ihan täpinöissäni näistä langoista ja tietysti suunnittelen jo innoissani seuraavia värjäilyjä.

13 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Olen ihan samaa mieltä. Nuo puuteriset roosat on tosi kauniita.

      Poista
  2. Kylläpä tuli kauniita sävyjä 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika ♥ Olen itsekin ihan yllättynyt miten kauniita näistä tuli.

      Poista
  3. Ihania värejä! Odotan innolla mitä niistä vielä joskus tulee... :) Mua kiinnostais kans lankojen värjääminen, saispa joskus aikaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa ♥ Toivottavasti pääset myös joskus kokeilemaan. Lankojen värjääminen on todella hauskaa puuhaa.

      Poista
  4. Kauniita värjäyksiä! :) Mulla on aikomuksena kokeilla lankojen kasvivärjäystä tänä vuonna. Ensin vain pitäisi löytää alunaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Pidän peukkuja, että pääset kokeilemaan lankojen värjäämistä. Minä ostin alunaa Yliopiston apteekista. Heidän verkkokaupastaan voi myös tilata jos lähellä ei ole kivijalkamyymälää.

      Poista
  5. Aivan ihania sävyjä! Ei ikinä uskoisi, että mainituilla aineksilla saa noin mahtavia tuloksia. Pakko päästä itsekin kokeilemaan! Mustapavuista: käytitkö siis kuivattuja papuja, entä määrät (pavut & vesi)? Miksi lanka piti purettaa pavuilla värjätessä? Iso kiitos jos viitsit vastata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu ♥ Mustapapuina käytin kuivattuja papuja. Sellainen marketista ostettu Risenta 500 gramman pussi oli minulla tässä käytössä. Vettä noin 2,5-3l. Jotta värit pysyvät paremmin langoissa on ne hyvä purettaa. Purettaminen lisää kuidun väripintaa, materiaali ”tahmeutuu” ja värihiukkaset kiinnittyvät paremmin kuituun, värjäystulos on voimakkaampi ja kestävämpi puretetussa materiaalissa. Avocadon kivissä on tanniinia, joka toimii puretteena. Siksi en purettanut avocadolla värjättyjä lankoja alunalla.

      Poista
  6. Kiitos vastauksesta! Heti kirjoitettuani tajusin, että kuivattuja papuja tietenkin, keitetyt menisivät mössöksi eikä niistä mitään väriäkään irtoa :D Mutta joka tapauksessa, sait mut innostumaan tästä! Huomenna heti ostamaan aineksia ja lankoja.

    VastaaPoista
  7. Hei, säilyikö näissä väri? Tuliko avokadovärjäyksestä kestävä ilman puretusta? Entä onko mustapavuilla saadut värit edelleen yhtä kirkkaat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kokemukseni on, että värit ovat säilyneet hyvin. Mustapavuilla värjätystä langasta neulotut tossut ovat olleet tyttärellä käytössä vuoden verran, enkä ole huomannut niissä haalistumista tai kulumista. Avocadovärjäykset ovat myös kestäneet paidassa ja lapasissa hyvin.

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥