Värjäyskokeiluni jatkuvat ja tällä kertaa halusin kokeilla sipulinkuorilla värjäämistä. Käytin keltasipulin kuoria ja lankana näissä kaikissa on Novitan Nalle. Tein yhden 50 gramman vyyhdin ja kaksi 25 gramman vyyhtiä. Puretin langat ennen värjäämistä alunalla. Minulla oli värjäyskattilassa ehkä noin 3 litraa vettä ja 30-40 grammaa sipulinkuoria. Keitin kuoria alhaisella lämmöllä, kunnes kuoret olivat päästäneet sopivasti väriä. Tässä vaiheessa liemi oli tumman oranssia tai ehkä vähän kuparin punaista. Keittämisen jälkeen siivilöin kuoret pois ja jäähdytin liemen. Ennen väriliemeen laittamista olin liottanut vyyhtejä vedessä. Ensimmäiseen väriliemeen laitoin kaksi alemman kuvan vasemmanpuoleista vyyhtiä. Nostin väriliemen lämpötilan hitaasti lähelle kiehumispistettä. Annoin porista lankojen liemessä hetken, sammutin lieden ja annoin lankojen olla kattilassa kannen alla. Kun langat olivat jäähtyneet, huuhtelin ne ja siinä vaiheessa langat päästivät vielä aika paljon väriä. Värjäysliemessä oli myös vielä paljon väriä jäljellä.
Märkänä langat näyttivät jotenkin ihan todella kamalilta, mutta kuivuessaan sävystä tuli tuon keskimmäisen vyyhdin sävyinen. Aika hauska lämmin oranssi sävy. Isoimman vyyhdin värjäsin vielä sipulinkuorikäsittelyn jälkeen mustalla teellä ja sain aikaan tuollaisen poltetun oranssin ihanan sävyn. Tykkään tosi paljon tuosta sävystä ja aion värjätä sitä lisää.
Keltaisen 25 gramman vyyhdin värjäsin sipulinkuoriliemen jälkivärissä, jota laimensin vielä hiukan, että sain oranssin sijaan keltaista. Tästä sävystä tuli sellainen, kun olin alunperin ajatellut sipulinkuorilla värjätessä tulevan. Näillä sävyillä on muuten nimetkin, tytär nimittäin nimesi nämä. Vasemmalta alkaen sävyt ovat: repolainen, mandariini ja aurinko. Eilen kävin hakemassa lisää värjättävää lankaa ja uusia värjäyskokeiluja on jo mielessä muhimassa.

Ai että, ihan mielettömän hienoja värejä! ❤
VastaaPoistaOn upeat sävyt. <3 :)
VastaaPoista