tiistai 30. syyskuuta 2014

Raitasukat Janne-langasta

Syksyn ensimmäiset villasukkaparit ovat valmiit. Nämä raitasukat neuloin Gjestalin Janne-langasta. Taannoin käydessäni Lankamaailman Modernit Klassikot lehdenjuhlistamistilaisuudessa sain pari kerää Janne-lankaa. Päätin heti tehdä niistä lapsille villasukat, sillä viimevuotisista on taas kasvettu ulos. Kuopuksen sukat on neulottu näistä langoista. Lisäksi hankin vielä pari kerää esikoisen sukkia varten ja lapset itse tykkäsivätkin kovasti näistä väreistä.

Neuloin sukat Modernit Klassikot -lehden raitasukkaohjeen mukaan. Raidoitukset tein tosin oman mieleni mukaan. Värin vaihtumiskohdassa kokeilin minulle uutta tekniikkaa ja sain värinvaihtumiskohdat neulottua niin, ettei siinä näy pykälää. Tämä tehdään niin, että värin vaihtamisen yhteydessä neulotaan ensin yksi kerros uudella värillä. Seuraavalla kerroksella nostetaan edellisen kerroksen (vanha väri) ensimmäinen silmukka ykköspuikon ensimmäisen neulottavan silmukan viereen ja neulotaan nämä kaksi silmukkaa yhteen. Kerroksen vaihtumiskohtaan tulee näin yksi kerros vähemmän kerroksia. Saitteko tästä jotain tolkkua?

Tykkäsin kovasti neuloa Janne-langasta. Se on pehmeää, eikä kutita. Sitä löytyy lukuisissa ihanissa väreissä ja neulottu pinta on jotenkin siistimpää ja sileämpää, kuin moni muu vastaava lanka. Pitkästä aikaa sain myös kantapäät onnistumaan mielestäni ihan mukavasti. En todellakaan ole mikään sukkamaisteri, mutta lehdessä oli hyvät ohjeet ja muutamia näppäriä vinkkejä onnistuneen lopputuloksen saamiseksi. Loppukevennyksenä vielä kuva kavereista, joita saamme kiittää siitä, että varpaamme pysyvät lämpiminä ensi talvenakin :) (Kuva napattu viime kesänä Kiviniityn kotieläinpuistosta.)

 

 

 

14 kommenttia:

  1. Voi kun on supersöpöt sukat, raidat on kyllä niin parhaita ja tosi kivat väriyhdistelmät olet keksinyt!! Täytyis itse tehdä rohkemmin näitä värikkäitä!
    Ja hei MITKÄ SÄÄRYSTIMET & HUIVI edellisessä postauksessa, kertakaikkisen kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nipsu! Turkoosi sopii tosi kivasti tuon vihreän kanssa. Enkä varmaankaan olisi osannut niitä itse yhdistää, vaan nämä olivat ne värit, jotka sain Lankamaailmalaisilta. Tyttären kerät valitsin sitten itse. Voimakkaat värit sopii minusta hyvin syksyyn, vaikka muuten aika väritön maku on mullakin :)

      Poista
  2. Kauniin väriset raidat! Kiitoksia vinkistä värien vaihdon suhteen, ne onkin usein se hankalin kohta saada tasalleen. En ole itse kokeillut tuota Janne-lankaa, mutta vaikuttaa kertomasi perusteella kokeilemisen arvoiselta. Lampaat on suloisia otuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna Mi! Tykkään raidoista ja neuloessa se kerrosten vaihtumisesta johtuva pykälä on näyttänyt kurjalta. Tällä konstilla raidat saa menemään tasan. Janne lanka on kyllä kokeilemisen arvoista! Tykkään itse kovasti sen pehmeydestä.

      Poista
  3. Kaikki neuloo nyt raitasukkia! Meidän lasten mielestä Seiskaveikak kutittaa liikaa ja olin ajatellut etsiä jonkun merinovillalangan eidän sukkiin. Mutta luuletko että tuo Janne menisi? Onko siinä samanlainen tuntu kuin Seiskaveikassa vai reippaasti vähmmän pistelevä?

    Ja ihanat sukat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raitoja on vaan niin kiva neuloa :) Tulee mukamas nopeammin valmistakin, kun yhdellä värillä tikuttamalla. Mun mielestä Janne on Seiskaveikkaa pehmeämpää. Siinä kuidun päät ei ole niin esillä, eikä pistele. Olisko vähän löyhäkierteisempääkin ja tästäkin syystä pehmoisempaa. Meillä varsinkin kuopus on herkkä tuolle villan pistelemiselle, mutta näitä sukkia halusi pitää tässä yks aamu ihan paljaissa jaloissa. Voin suositella kokeilemaan! Kiitos anana <3

      Poista
  4. Kauniit väriyhdistelmät! Hyvä vinkki tuohon raidoitukseen, täytyykin laittaa tämä postaus muistiin, jos sitä jossain vaiheessa innostuu raitasukkia neulomaan. Parit omat villasukat on nyt kulunut puhki, joten nyt olis pitkästä aikaa ihan todellinen tarve uusille villasukille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Minäkin meinaan jatkossa raidoittaa noin, kun lopputulos on paljon siistimpi. Neulomisintoa uusien sukkien tehtailuun :)

      Poista
  5. Kyllä on kauniit sukat ja niin ihanat värit. Voi että suloinen myös tuo viimeinen kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli! Oli kiva neuloa sukkia pitkästä aikaa. Ja lampaat on kyllä niin suloisia :) Tosin creditit tästä kuvasta menee miehelleni, joka taisi tuon kuvan napata :)

      Poista
  6. Oi kun nätit sukat, tosi raikkaat värit. Tuo käsi- kädessä- kuva on aivan ihana, ja tuo lammas <3 Aaaaaw :) Mulla on tuo lehtinen vielä saamatta. Täytyypi varmaan tilailla netistä kun ei täältä taida muuten saada. Kokeilin muuten tuota värinvaihto-tekniikkaa raitakaulurissani, mutta taisin joko kiristää liikaa tai sitten liian vähän, ei tullut noin siisti kuin noissa sukissa on. Mutta harjoitellaan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija <3 Aika helposti lanka alkaa kyllä kiristää. Sukassa se ei niin helposti näy, mutta kaulurissa varmaan on tarkempaa. Lankaa ei kyllä tarvitse yhtään kiristellä tai muuten kiristää helposti liikaa.

      Poista
  7. Upeita sukkia! Ja kuvasi ovat aina niin valoisia. Raidat toimii aina. Itsellä olis haaveena puna-valkoiset ja sekä musta-valkoisena... saa nähdä toteutuvatko koskaan. To do lista tuntuu loputtomalle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Musta-valkoiset tai puna-valkoiset raitasukat kuulostaa tosi hyvältä! Toivottavasti nähdään sellaiset pian sun blogissa :)

      Poista

Lämmin kiitos, kun ilahdutit viestilläsi ♥