Satuimme sänkipellolle kuvaamaan samaan aikaan, kun lintuparvi teki lähtöä etelään. Onneksi me olemme varustautuneet syksyn kylmeneviin ilmoihin mm. tällä uudella pipolla. Lankalaatikkoja penkoessani käsiini sattui Lankamaailmasta ostamani roosan värinen Blend Bamboo bambupuuvillasekoitelanka ja päätin virkata siitä isosiskolle kevyemmän välikausipipon. Malliksi valitsin Linda Permannin ihanan Little Sister -pipon, joka virkataan simpukkavirkkauksella. Mallin voi ladata Ravelrysta ilmaiseksi. Ohjeessa on neljä kokoa (baby, toddler, child, adult) ja valitsin ensin lasten koon. Jouduin kuitenkin purkamaan koko tekeleen ja aloittamaan alusta aikuisten koossa, sillä minun käsialallani piposta tuli eskarilaiselle liian pieni. Käytin pipossa 3,5 koukkua. Tähän pipoon lankaa kului vähän toista kerää. Olen aikaisemminkin virkannut simpukkapipoja ja edelleenkin pidän kovasti tästä kuvioinnista. Erityisesti tuo piparireuna on minun mieleeni. Aikaisemmat simpukkapipot löytyvät täältä ja täältä. Tällä kertaa kokeilin kuitenkin eri ohjetta. Tässä mallissa simpukkarivit kulkevat pystysuorissa riveissä, kun taas aiemmin tekemissäni simpukat menivät lomittain.
Viikonlopun aikana yritän saada neulottua loppuun ja pingotettua huivin, jota olen kärsivällisesti neulonut ja purkanut tässä parin viikon ajan. Mitäs kaikkea teillä on tällä hetkellä työn alla? Mukavaa viikonloppua kässäystäväiseni!
Viikonlopun aikana yritän saada neulottua loppuun ja pingotettua huivin, jota olen kärsivällisesti neulonut ja purkanut tässä parin viikon ajan. Mitäs kaikkea teillä on tällä hetkellä työn alla? Mukavaa viikonloppua kässäystäväiseni!
Ihastuttava pipo <3 Itse en ole ikinä muuta kuin ihastellut tuota simpukkamallia, joka on kyllä tosi kaunis! Minä olen täällä taas tehtaillut tiskirättejä ja tulipa ostettua tällä viikolla ontelokudettakin. Tiskirättien jälkeen pääsevät ne käsittelyyn. Niin ja aika monta keskeneräistä ompelusta on odottelemassa. Öööh, pitäisköhän yrittää keskittyä yhteen työhön kerralla niin sais edes jonkun valmiiksi ;D
VastaaPoistaTuttu juttu tuo, että on vähän kaikki kesken :) Joskus on vaan niin vaikea saada töitä saatettua loppuun, kun on mukavampi aloittaa uutta inspiraation iskiessä. Minullakin on muuten ontelokuteesta joku työ tuolla kesken, jonka olin jo ihan unohtanut. Kiitos sinulle Eerika!
PoistaOnpa ihana pipo, simpukkakuvio on ihastuttava. :) Muutamia lasten paitoja odottaa ompelua, samoin oma talvitakki ja yksi pieni juhlamekko. Pikkuneiti pitää huolen ettei liikoja tule kuin haaveiltua..
VastaaPoistaKiitos Raisa P! Sinulla on kuitenkin aika hyvä syy siellä kotona, joka vähän hidastaa ompeluita :) Ihmettelen silti, miten paljon ehdit tehdä noin pienen vauvan kanssa! Hyvin organisoitua ajankäyttöä ihan ilmeisesti :)
PoistaKaunis! Tuota pipomallia minäkin olen ihaillut, mutta en ole saanut aloitettua. Juurikin tuon koko-ongelman vuoksi:) Virkatessa kun tulee aina sitä mitä sattuu eikä ollenkaan ohjeen mukaista kokoa...
VastaaPoistaKiitos Jaana! Virkkaustöiden kanssa tosiaan on tuo kokoasia aina vähän arvoitus. Onneksi tällainen pipo on kuitenkin niin pienitöinen, että hirveästi ei harmita, vaikka vähän joutuukin purkamaan. Tykkäsin kovasti tästä mallista ja ohjekin oli helppo ja selkeä.
PoistaOnpa ihastuttava pipo, kerrassaan! Ja varmasti neitonenkin tykkää. Muksaa viikonloppua myös sinulle, toivottavasti aurinko hemmottelee säteillään :).
VastaaPoistaOnneksi neitokainenkin tykkää tästä. On ollut jo usempana päivänä käytössä ja pysyy muuten hyvin päässä. Neidillä tahtoo kaikki trikoopipot ja neulotut aina nousta paksujen hiuksien takia, mutta tämä pysyy tosi hyvin paikoillaan. Kiitos Arkinen ja aurinkoa sinne teillekin! :)
PoistaSopivasti tyttömäinen ja nätti pipo! Tykkään myös tuosta ponchosta, onko itse tehty (ponchot olleet listalla kesästä...hm..eipä niitä ole vielä näkynyt ;))? Simpukkakuvio on kyllä ihanan ajaton. Upea tausta kuville tuo pelto muuten.
VastaaPoistaEilen sain viimeisteltyä yhden asun, keppihevoset toivottavasti valmistuvat nyt viikonloppuna, jos perheen pojat maalaavat kepit meille tänään :). Pienen neidin takkiprojekti täytyisi aloittaa kaavan etsimisellä, sillä nyt alkaisi lämpöisemmälle takille olla jo tarvetta :). Hyvää viikonloppua <3
Tämä malli on tosiaan oikein hempeä ja tyttömäinen, mutta ajaton niinkuin sanoit. Poncho on minun vanha ja tämä yksilö ei ole omatekemä. Ponchot tuntuvat olevan taas tänä syksynä muodissa (niinkuin monet muutkin 70-luvun jutut) ja minäkin haaveilin tekeäväni tytölle sellaisen. Eipä ole täälläkään tosin sellaista näkynyt! :) Lenkillä bongasin tämän sänkipellon meidän läheltä ja siitä sain ajatuksen, että olisi kiva kuvata pellonreunalla. Tykkään itsekin, että tällainen värimaailma on mukava tausta syksyisille kuvauksille. Voi, minullakin on keppihepat olleet jo iäisyyksiä listalla. Jospa saisin sinun esimerkistäsi vihdoin aikaiseksi aloittaa. Kiitos Krista <3
PoistaTosi kaunis pipo ja ihana tuo pontso myös. Minulla on täällä puikot viuhuneet, kesken on monta juttua. Sukat, neuletakki ja viimeistelyä odottavat bolero ja huivi. Tilkkuja olen leikellyt tulevaan haasteeseen, pahoin pelkään että sen kanssa tulee vielä kiire!
VastaaPoistaKiitos Manda! Voi, kun onkin kiva nähdä mitä kaunista sieltä sinun puikoiltasi oikein valmistuu :) Neuletakki pojalle on minunkin listallani. Nyt on kovasti näkynyt kauniita tilkkutöitä ja olisi kiva kokeilla tilkkulla vähän itsekin. Odotan ehkä kuitenkin sinun blogihaasteeseesi, josta varmaan saa taas paljon ideoita. Tsemppiä keskeneräisten projektien kanssa! :)
PoistaKaunista jälkeä pipossa, joka on niin suloisen näköinen. Simpukkamallista pidän minäkin paljon, se on niin kaunista. Minulla on myös neuleena menossa huivi itselleni. Ompelurintamalla teen liukuhihnalta pusseja ja laukkuja työn merkeissä, ei enää sen jälkeen ole jaksanut tehdä omia ompeluita vaikka kovasti kutkuttaisikin. Mukavaa huomenna alkavaa viikkoa sinulle!
VastaaPoistaKiitos Hanna Mi! Lankatyöt on helpompi ottaa silloin käsiin, kun aika on kortilla ja väsy painaa. Onpa kiva nähdä millainen huivi sinun käsissäsi tällä kertaa valmistuu :) Tsemppiä arjen kiireisiin ja oikein mukavaa uutta viikkoa sinullekin!
PoistaHuisin kaunis!
VastaaPoistaKiitos paljon NorppaStiina! :)
Poistaihana yhdistelmä tuo pipo ja boncho! Tosi kauniit!
VastaaPoistaKiitokset sinulle -P-! :)
PoistaPipo on upea, mutta nyt vei kaiken huomioni tuo ihana pontso. Etsin ihan epätoivoisesti 7 vuotiaalle tytölle tuollaisen pontson ohjetta. Olisiko vinkata mistä sitä hakea? Olisin todella kiitollinen :-)
VastaaPoistaKiitos! Ponchon ohje on Novitan lehdestä kevät 2009. Se neulotaan kahdesta neliön muotoisesta kappaleesta, jotka ommellaan olan ja käsivarren osalta yhteen ja jätetään pääntielle aukko. Neliöiden kärjet taittuvat pääntielle kaulukseksi. Mallineule tässä oli yksinkertainen. Langankierroilla ja 2s oikein yhteen neulomalla tehdään nuo reikäkerrokset. Toivottavasti löydät ohjeen tai saat näitä ohjeita soveltamalla mieleisen ponchon tehtyä! :)
PoistaKiitoksia. Niinpä tosiaan onkin tuosta lehdestä. Nyt kun näki neidillä päällä, niin näytti niin hyvältä! Olenhan mina tuon ohjeen nähnyt, mutta ei se noin hyvältä lehdessä näyttänyt. Nyt tarttee omalle neidilleni esittää kuvat josko tama olisi sellainen malli mikä otetaan seuraavaksi työn alle.
PoistaNo onpa kiva, että sulta löytyy se lehti! Siinä taisi olla useammasta eri langasta toteutettuna tämä poncho, joten ei ihmekään jos ei näyttänyt tutulta! Toivottavasti tytärkin tykkää niin pääset neulomaan :)
PoistaVoi miten soma pipo, sopii ponchon kanssa todella nätisti:) Kaunis kuviointi ja niin siististi tehty. Viime syksynä opettelin vähän virkkausta, katsotaan josko jossain vaiheessa ehtisi tutustumaan tarkemmin siihenkin. Niin monta rautaa taas tulessa, ettei tiedä mistä aloittaa tai siis jatkaa:) Upeat kuvausmaisemat muuten.
VastaaPoistaKuulostaa niin tutulta tuo alati pitenevä lista ja monta rautaa tulessa :) Virkkaaminen on kyllä mukavaa puuhaa. Minulla mielenkiinto ei tahdo riittää isotöisiin virkkausprojekteihin, mutta tällaiset pienet ja nopeasti valmistuvat jutut ovat tosi kivoja. Kiitos sinulle Villa Pipo! :)
Poistatodella kaunis, olet kyllä hurjan taitava!
VastaaPoistaVoi kiitos HanNa! <3
PoistaAivan ihastuttava pipo ja poncho:-). Värit todella kauniit. Kuvat on ihania :-)
VastaaPoistaKiitos Kanneli! Vähän herkkää vaaleanpunaista syksyn voimakkaiden värien keskelle :)
Poista