Esikoinen aloitti tänä syksynä koriksen. Nyt kun jumppavaatteita tarvitaan korisharkkojen lisäksi harva se päivä eskarissa ja iltiksessäkin huomasin, että meille tarvitaan treenivaatteita pikaisesti lisää. Aloitettiin pöksyistä. Eurokankaasta löytyi niin pähee pöksykangas, että oksat pois! Leveydestä saatiin Ottobren Hopsis kaavalla juuri ja juuri kahdet pökät. Näistä housuista spesiaalit tekee se, että tytär ompeli ne itse. Minä tietysti autoin, mutta itse hän huristeli saumurilla ja ompelukoneella. Ensimmäinen itselle ommeltu vaate ♥ Lahkeensuiden ja vyötärön tikkaamiseen testattiin kaksoisneulan sijaan kahta erilaista Husqvarnani jousto-ommelta. Toiset housut tikattiin tummansinisellä ja toiset liilalla langalla. Noissa alemmissa kuvissa näkyy kankaan hieno suomumainen pinta. Näistä tuli niin coolit, että minäkin tahtoisin samanlaiset!
No on pähee kangas. Varmaan tuo lisää puhtia koipiin. Hienoa, että lapsi itse sai ja osasi ommella housut. Ties vaikka äidin jalan jäljissä astelis upean harrastuksen pariin ❤ . Iloisia yhteisiä hetkiä teille!
VastaaPoistaTyytyväinen oli tyttö, kun sai itse tehdä :) Ainakin nyt näyttäisi siltä, että kiinnostus kädentaitoihin on periytynyt/tarttunut, joten yritän jatkaa taitoa eteenpäin. Eilen oli meno treeneissä kova uudet pöksyt jalassa! Kiitos Arkinen ❤
PoistaVähänkös hienot! Menis vaikka juoksutrikoonakin:)
VastaaPoistaKiitos Jaana! No niin menis ja itselleni tällaisia juuri siihen käyttöön haaveilinkin. Tosin ostin näitä housuja varten viimeiset sentit pakalta, joten tästä lähimyymälästä tämä on nyt loppu. Täytyy ajella vähän kauemmas katsomaan josko tätä vielä löytyisi :)
PoistaNo jo onkin päheet! Saa olla tyttö ylpeä itsestään :)
VastaaPoistaKiitos Unelmallinen! Näytän illalla kotona hänelle nämä blogikommentit, niin menee kehut oikeaan osoitteeseen :)
PoistaUpeat on ja hauskaa, että tytär pääsi itse ompelemaan ne :)
VastaaPoistaKiitos :) Olin suunnitellut jotain helppoa ompelutyötä hänelle ja sopivasti tuli sitten tämä kangas vastaan. Leggareista on helppo aloittaa!
PoistaNo yes, onpa tosiaan housut! Just parhaat tuomaan koriskentälle vauhtia, varmaan monet kaveritkin tahtois samanlaiset :). Ja kaverien äidit ;). Täytykin seuraavalla Ek reissulla vilkasta onko täällä tuollaista!
VastaaPoistaVilkaise sinäkin seuraavalla EK reissulla löytyiskö teillekin tätä. Näytti olevan muitakin saman tyyppisiä kivoja kankaita nyt tarjolla. Teidänkin tytöille saisit samasta leveydestä helposti kahdet. Ainakin eilisissä harkoissa vauhtia riitti :) Kiitos Krista!
PoistaHienot ja taitava tyttö! Kyllä noilla kelpaa :)
VastaaPoistaKiitos Piia! Tyttö oli itse kovin tyytyväinen ja äiti tietysti hirmu ylpeä :)
PoistaAivan huippariviileet pöksyt ja niin täydellinen kuosi!!! Voi, mäkin haluisin ;)
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Minäkin haluaisin heti samanlaiset. Täytyy varmaan lähteä metsästämään lisää kangasta :)
PoistaVaude, onpa tosiaan päheet pökät! Mahtava kangas, onko tuo jotain scuban tapaista? Leggingseistä on varmasti hyvä ompelu-ura aloittaa, niissä on niin selkeät suorat saumat. Meidänkin isompi neiti on nukenhousujen sivusaumoja ommellut ja on ollut puhetta, että joskus saisi kokeilla omiinkin housuihin. :)
VastaaPoistaKiitos Manda! Legginseistä on tosiaan helppo aloittaa. Tällaisissa sivusaumattomissa ei turhan monta saumaa ole ommeltavana, joten valmistakin tulee nopeasti. Itse ehdin jo hukata tuotelapun, mutta kyselin EK:sta ja kangas on Eläin Pique, joka on 100% polyesteriä ja hinta taisi olla 15,90/m.
PoistaNo huh, kyllä on päheet treenipökät tosiaan, wautsi! :)
VastaaPoistaKiitos Mari! Tällaiset kun saisi itselleenkin, niin tuliskohan sitä puhtia lenkeille! :)
PoistaNo on kyllä todella hienot! Nyt täytyy kyllä harkita, josko itsekin käväisisi Eurokankaassa!
VastaaPoistaKiitos! Käy ihmeessä ja surauta itsellesikin tällaiset treenipöksyt :)
PoistaOn kyllä makeet treenipöksyt! Meillä viime vuonna tokaluokkalainen poika ompeli itselleen housut pienellä avustuksella.. On se niin mukavaa kun lapsetkin on kiinostuneita käsitöistä! :)
VastaaPoistaTäytyy nyt jatkaa näitä ompeluharjoituksia. Voisin nostaa vanhan ompelukoneen keittiön ja antaa lasten sillä harjoitella ohjaamista. Siinä kun on vähemmän vipstaakeja, niin on vähän helpompi käyttää :) Kiitos Raisa P!
PoistaVau,miten hienot!! Onpa hän hienosti saanut tehtyä itselleen housut ja jälkikin on yhtä siistiä kuin äidilläkin :)
VastaaPoistaKiitos Kanneli! Muistelen, että juuri sinun blogistasi sain ajatuksen, että ensimmäiseksi ompelutyöksi sopii hyvin leggarit. Teidän tyttö kun joskus ompeli myös itselleen sellaiset :)
PoistaMageet housut! Taitava tyttö, kiva kun olet saanut hänet innostumaan ompelusta:) Seuraavaksi sitten paitaa ja..:)
VastaaPoistaEhkä me seuraavaksi harjoitellaan vielä vähän sitä ohjaamista. Nyt kaasun polkeminen sujuu kyllä oikein reippaasti ja jo melko tasaisestikin, mutta ohjaamista täytyy kyllä vielä treenata. Seuraavaa ompelutyötä sitten vain työn alle :) Kiitos Villa Pipo!
PoistaHienot pöksyt! Kiva, että tyttärellä on intoa saman harrastuksen pariin :)
VastaaPoistaKiitos Mandariinimania! Toivotaan, että innostus säilyy :) Kiva olisi yhdessä harrastaa!
PoistaOnpa hienot! Tosi hienoa, että on äiti joka haluaa ja osaa opettaa tällaisia kädentaitoja. Kaiken kukkuraksi kivaa yhdessä tekemistä hienoin tuloksin!
VastaaPoistaKiitos paljon MiunMaun! Yhdessä tekeminen on ihan parasta tässä! Ja tietysti pikku-ompelija oli kovin tyytyväinen aikaansaannoksiinsa :)
PoistaTaitava tyttö sinulla! Tosi coolit housut, kyllä nämä jalassa saa lisä annoksen virtaa liikuntaan. Yhdessä puuhaaminen on aina palkitsevaa, ja ne hetket varmasti säilyvät muistoissa aikuisuuteen saakka.
VastaaPoistaKiitos Hanna Mi! Toivon, että saataisiin vielä monet kerrat yhdessä kässäillä ja että niistä hetkistä jäisi hyviä muistoja :)
PoistaUpeat. Noilla voittaa kaikki pelit 💚 on todella hienoa, kun olet saanut tyttäresi innostumaan ompelemisesta. Yhdessä tekemisen iloa.
VastaaPoistaKiitos <3 Kyllä hän onkin venynyt sellaisiin urheilusuorituksiin, että ylpeä saa olla! Nyt vaan keksimään seuraavaa yhteistä projektia :)
PoistaVitsi kun hienot housut. Ihanat.
VastaaPoistaKiitos kangasvinkistä.
Sinulla on kaunis blogi :)
Kiitos paljon TiinaN ja tosi kiva, kun jätit viestin käynnistäsi! :)
Poista