Tänään aurinko lämmitti pitkästä aikaa. Ilta-auringon vielä paistaessa kävimme isosiskon kanssa pihalla kuvaamassa jo jonkin aikaa sitten valmistuneen kierrätysompelun. Paita on minun vanha puuvillaneuleeni, joka on jäänyt vähälle käytölle. Pienensin sen isosiskolle sopivan kokoiseksi ja koristeeksi lisäsin erikokoisia nappeja kaikissa ihanissa sateenkaaren väreissä. Napeista muodostuu melkein kuin helminauha puseroon, vaikka napit on kylläkin ommeltu ainoastaan etukappaleelle. Hyödynsin paidan helman ja hihansuut. Ratkoin hihat irti ja lyhensin ne pyöriöiltä sopivan pituisiksi. Pääntieltä ratkoin kantin irti, lyhensin paitaa olalta, pienensin pääntietä sen mitä pystyi ja ompelin kantin takaisin paikoilleen. Pääntie olisi saanut olla pienempikin, mutta enempää en pystynyt sitä pienentämään. Alkuperäisessä puserossa pääntie oli tosi laaja. Puseron leveydestä ei tarvinut kaventaa. Paita on ostettu useampi kilo sitten ja on se tainnut pesussakin vähän kutistua. Paljon parempaan käyttöön pääsi pusero tyttösen käytössä ja värikin sopii tälle nappisilmälle täydellisesti.
Kiva idea tuo nappirivistö pääntiellä. Nyt sai tyttökin hienon puseron. Pirteän väriset sukkahousut :D
VastaaPoistaKiitos Eija :) Kaapista löytyi jo ennestään paitaan sopivat sateenkaarenväriset sukkahousutkin!
PoistaTodella hieno nappi-idea! Sainkin tuossa hetki sitten anopilta pussillisen erinäköisiä ja kokoisia nappeja:D
VastaaPoistaKiitos Villa Pipo! Nyt sitten vain nappivarastolle jotain kivaa käyttöä suunnittelemaan :) Napeista on kyllä moneksi!
PoistaIhana nappipääntie paidassa! Tuo kivasti eloa ja väriä yksiväriseen puseroon :)
VastaaPoistaKiitos Eerika! Paita oli yksivärisenä kovin tylsä ja kaipasi jotain piristystä. Monenlaista suunnitelmaa oli mielessä, kunnes keksin sitten nämä napit :)
PoistaTosi kauniisti tuunattu. Tuo helminauha on ihan piste iin päälle.
VastaaPoistaKiitos MiunMaun! Ihan yksivärisilläkin napeilla saisi kivaa ilmettä vaikka aikuisenkin vaatteeseen. Vaikkapa yksinkertaisen kotelomekon pääntielle :)
Poistatulipas kiva!
VastaaPoistaKiitos paljon -P-! :)
PoistaIhanan pirteä paita ja postaus! Väri on tosiaan ihan täydellinen ja hame pitseineen näyttää kovin suloiselta myös :)
VastaaPoistaKiitos Krista! Väri tuntuu sopivan paremmin 6-vuotiaan vaatekaappiin. Jotenkin en itse enää ihan näin vaaleanpunaisissa osaa kulkea :) Pitsihame on viime kesän tuunauksia ja menee onneksi vielä tänäkin kesänä.
PoistaVoi kun onkin kaunis paita. Aivan ihanan näköinen nappirivistö kauluksessa. Valmis koru paikoillaan:)
VastaaPoistaTämän puseron kanssa tosiaan ei tarvita muita koruja :) Kiitos Kanneli!
PoistaOi mikä idea, pistänpä mieleen :) Hieno tuunaus ja herkut kuvat!
VastaaPoistaNämä napit olivat tosi kiva ja yllättävä löytö Suomalaisesta kirjakaupasta. Napeista voi keksiä vaikka mitä hauskaa :) Kiitos Hannariina!
PoistaI-h-a-n-a! Värien yhdistely ja sommittelu on niin onnistunutta napeissa. Kuvasi jaksavat kerta toisensa jälkeen ihastuttaa :). Iloista viikkoa!
VastaaPoistaKiitos Hanna Mi! Oli muuten tosi kivaa puuhaa hypistellä ja asetella näitä värikkäitä nappeja :) Oikein mukavaa viikkoa myös sinulle!
PoistaSuloinen nappipaita - ihan mahtavaa kierrätystä!
VastaaPoistaKiitos Sanna! Olen alkanut katsella omaa ja miehen vaatekaappia sillä silmällä, että jos vaatteet seisovat käyttämättömänä on niille parempi keksiä uusi funktio :) Säästyy aina muutama ostos vanhaa kierrättämällä!
Poista