Viime lauantaina pääsin mukaan Prinsessajuttu -blogin ja Lankamaailman järjestämään kässäbloggaajatapahtumaan Tampereen Lankamaailmaan. Paikalla oli 10 bloggaajaa ja Lankamaailman edustajia juttelemassa bloggaamisesta, langoista ja siinä samalla vähän neulomassa, virkkaamassa ja herkuttelemassa. Tapahtumassa oli tarjolla mielettömän maistuvia herkkuja paikallisten sponsoreiden tarjoamina. Sponsoreina olivat Kultasuklaa, Royal Bakery ja Linkosuo, jolta saimme vielä mukaamme muhkeat goodiebagit. Myös Lankamaailma muisti meitä ihanilla goodiebagilla, jonka sisältöä vilahtaa kuvissa. Ostoksiakin tein pienet virkkaustyöt mielessäni ja tällä kertaa mukaan tarttui puuvilla- ja bambulankoja. Aina kesän lähestyessä minulle iskee virkkausbuumi, eikä tämäkään vuosi ole näköjään poikkeus.
Oli todella virkistävä ilta mukavien ihmisten parissa. Tapaamisesta mukaan lähti iso annos inspiraatiota ja hyvää mieltä. Kiitos Prinsessajutun Miralle, Lankamaailmalle, sponsoreille ja kaikille järjestelyissä mukana olleille!
Oli todella virkistävä ilta mukavien ihmisten parissa. Tapaamisesta mukaan lähti iso annos inspiraatiota ja hyvää mieltä. Kiitos Prinsessajutun Miralle, Lankamaailmalle, sponsoreille ja kaikille järjestelyissä mukana olleille!
Varmasti ollut tosi kiva tapahtuma teillä siellä Tampereen seudulla. Pitääpä laittaa korvan taa ideana. Mukavaa alkanutta viikkoa.
VastaaPoistaOli tosi kiva tavata toisia bloggaajia ja jutella yhteisistä aiheista! Mahtavaa, että Mira ja Lankamaailma olivat tällaisen keksineet :) Oikein mukavaa viikkoa sinullekin!
PoistaOnpa ollut kivat treffit teillä, upeaa, kun on ihmisiä, jotka järjestävät tuollaisia juttuja! Aurinkoa viikkoonne <3
VastaaPoistaOli kyllä huippua, että tällainen järjestettiin ja kivaa, kun sain olla mukana! Kiitos Krista ja aurinkoisia päiviä teidänkin viikkoon <3
PoistaKuulostaa kyllä todella mukavalle! Olisi kyllä mahtavaa päästä käymään joskus tällaisissa tapahtumissa:) Herkullisia kuvia.
VastaaPoistaLuulenpa, että tällaiset tapahtumat olisivat monen bloggaajan mielestä kivoja. Aika yksinhän sitä loppujen lopuksi tämän harrastuksen kanssa puuhailee, vaikka netin välityksellä tietysti paljonkin kommunikoidaan. Herkut tosiaan olivat ihan superit! :)
PoistaIhana tapahtuma, jonka tiimoilta on varmasti saanut itselleen paljon! Niin tuttavien kuin ideoiden puolesta. Kuvasi ovat taas niin herkullisia, että voi vaan huokaista: " oi, jospa oisin saanut olla mukana" :).
VastaaPoistaLankamaailmaan kässänurkkaus oli tosi kauniisti koristeltu! Olispa tosiaan kiva jos olisit ollut mukana! :) Pitkät välimatkat tuovat vähän haastetta, mutta mikä ettei voisi joskus kokoontua vähän pidempienkin matkojen takaa!? :)
PoistaHih - herkullinen tapaaminen kaikin puolin! Niin syötävät kuin langatkin :D Lankakerät ovat aina niin houkuttelevan näköisiä. Miulla paha tapa sortua niihin ilman ajatustakaan mitä niistä tekisi, mutta kun ovat niin kauniita..
VastaaPoistaEt taida olla ainut, jonka heikkoutena lankakerät ovat! :) Lankamaailmassa niitä houkutuksia vielä riittää hyllymetreittäin! Olen tyytyväisenä hypistellyt ja ihaillut ihanan pastellisia lankakeriäni ja pari pääsi jo koukullekin :)
PoistaKiitos ihana kun olit mukana <3
VastaaPoista♥
PoistaKivan kuuloinen ja näköinen tapaaminen teillä!
VastaaPoistaLankamaailma on vaarallinen. Edellinen piipahdukseni kävi kalliiksi :-D
Sitä se nimenomaan on!! Ihana, mutta vaarallinen! :)
Poista