Minulla on sellaiset näpit, että niitä palelee aina. Vihdoin ja viimein sain neulottua itselleni avun tähän ongelmaan. Toivottavasti tästedes töissä päätteellä tarkenisi paremmin. Ohje on alunperin Mollie Makes -lehdestä, mutta se löytyy myös täältä. Näin tällaiset rannekkeet muutamassa blogissa ja ihastuin simppeliin kuvioon. Alkuperäisessä ohjeessa kämmekkäisiin oli virkattu koristeeksi lumihiutaleet, mutta minä olen tyytyväinen omiini tällaisenaan. Sopivan langan löysin viime Lankamaailman reissullani. Tämä lanka on mielenkiintoinen luomuvillan ja nokkoskuidun sekoite, Onionin Organic Wool+Nettles. Nokkoskuitu tuo lankaan hienoisen kiillon, eikä pistele ollenkaan :) Kämmekkäisiin riitti yksi 50g kerä ja neuloin nämä 3 sukkapuikoilla (resorit 2,5).
Täsmälleen viisi vuotta sitten julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni. Tuolloin olin innostunut uudelleen neulomisesta ja virkkaamisesta äitiyslomalla vauvan kanssa kotoillessani. Erilaisia käsityöblogeja olin selaillut jo hetken aikaa ja mieli teki kokeilla oman perustamista. Monta vuotta on mennyt kuin hujauksessa, mutta edelleenkin olen yhtä innostunut tästä hommasta. On ollut mukava huomata, kuinka blogin pitäminen kannustaa tekemään enemmän käsitöitä, pistää panostamaan niiden laatuun ja myös edesauttaa töiden valmistumista. Innostus valokuvaamiseen on kasvanut bloggaamisen myötä ja onkin hyvin tärkeä osa kokonaisutta. Hauskaa on myös se miten monta blogiystävää olen tätä kautta saanut ja kuinka paljon kommenttinne aina ilahduttavat. Kiitos siis teille näistä vuosista! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ♥
ps. Kiitos kuvista 4- ja 6-vuotiailleni :)
pps. Muistattehan kirja-arvonnan. Osallistumisaikaa on vielä viikko!
Täsmälleen viisi vuotta sitten julkaisin ensimmäisen blogipostaukseni. Tuolloin olin innostunut uudelleen neulomisesta ja virkkaamisesta äitiyslomalla vauvan kanssa kotoillessani. Erilaisia käsityöblogeja olin selaillut jo hetken aikaa ja mieli teki kokeilla oman perustamista. Monta vuotta on mennyt kuin hujauksessa, mutta edelleenkin olen yhtä innostunut tästä hommasta. On ollut mukava huomata, kuinka blogin pitäminen kannustaa tekemään enemmän käsitöitä, pistää panostamaan niiden laatuun ja myös edesauttaa töiden valmistumista. Innostus valokuvaamiseen on kasvanut bloggaamisen myötä ja onkin hyvin tärkeä osa kokonaisutta. Hauskaa on myös se miten monta blogiystävää olen tätä kautta saanut ja kuinka paljon kommenttinne aina ilahduttavat. Kiitos siis teille näistä vuosista! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ♥
ps. Kiitos kuvista 4- ja 6-vuotiailleni :)
pps. Muistattehan kirja-arvonnan. Osallistumisaikaa on vielä viikko!
Onnea 5-vuotiaalle blogille :) kauniit kämmeknäät ja osaavat kuvausassarit!
VastaaPoistaKiitos! Tykkään kovasti näistä kämmekkäistä :)
PoistaIhanat kämmettimet ja kaunniit kuvat jälleen kerran
VastaaPoistaOnnea 5- vuotiaalle ♥ Louhelassa on 1 - vuotiset tännään
No sepä hauska sattuma :) Paljon onnea myös Louhelaan! Kiitos Akkeli kun kävit ja jätit viestiä ♥
PoistaNiin ihanat kämmekkäät:) Itsekin olen helposti paleleva ja varsinkin sormet ovat kylmänä. Tällä hetkellä kun olen tässä tietokoneella istuskellut, niin sormet ovat kylmät kuin mitkä :) Tuollaiset lämpimät kämmekkäät ovat vielä niin kauniit, osa vaatetusta. Onnea muuten sinun ihanalle blogillesi <3 Hieman samansuuntaisia ajatuksia kommentoimisesta ym.just päivitin blogiini, aika hauska:) Mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaOikein ihmettelen miksen ole aikaisemmin itselleni tällaisia neulonut, vaan olen kärsinyt turhaan monta vuotta jäisistä näpeistä! :) Kivoja malleja kämmekkäille löytyy. Ovat tosiaan oikein kaunis osa vaatetusta.
PoistaKävinkin lukemassa juuri sinun blogisi ja aivan samanlaisia ajatuksia meillä :) Kiitos Kanneli ja oikein mukavaa hiihtolomaa!
Pitääkin etsiä tuota lankaa, kuulostaa mielenkiintoiselta ja näyttävät kauniilta!
VastaaPoistaLanka on kyllä kokeilemisen arvoista. Tuntu on mukava ja neulottu pinta kauniin eläväinen. Kiitos sinulle kun kävit ja jätit viestiä! :) Oikein mukavaa viikonloppua!
PoistaAivan ihanat! Ja värikin täydellinen :)
VastaaPoistaKiitos Jaana! Väri on minustakin oikein kaunis harmaa ja ajattelisin sen sopivan monen väristen asujen pariksi :)
PoistaSamanlaiset palelevat sormet täälläkin, voi kunpa minäkin saisin vielä aikaiseksi neuloa täksi kevääksi jotkut tuon tapaiset :). Ihanaa, kun pidät tätä blogia, käsitöiden ja blogin pitämisen ilo välittyy meille lukijoille ja niin kuin ennenkin olen todennut, kuvasi ovat aina huikeita! Paljon on minulta ihania käsitöitäsi jäänyt näkemättä, kun vuosi sitten tänne vasta osuin, mutta onneksi löysin :). Täytyy ehkä joskus tehdä tutkimusmatka noihin sinun arkistoihin :). Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos Krista <3 Onko siitä tosiaan vain vuosi! Tuntuu, että olisin "tuntenut" sinut jo paljon pidempään :) En ole päässyt testaamaan uusia kämmekkäitä vielä töissä, sillä meillä on sairasteltu taas koko viikko ja töitä olen tehnyt lähinnä etänä. Lämpimiltä tuntuivat ainakin kotona testaillessa. Hauskaa viikonloppua myös teille!
PoistaOnnea viisvuotiaalle! Ja taitavat lapsoset kuvaamassa, tosi hyvät kuvat.
VastaaPoistaNokkoslanka kuulostaa ajatuksena polttelevalle ja pistelevälle, näyttää kauniille.
Kiitos MiunMaun! Mielikuva nokkoslangasta on tosiaan aika piikikäs, mutta tämä lanka on oikein mukavan pehmoista. Kuvausassarit olivat kovin polleita työnsä lopputuloksesta :)
PoistaMukava malli! Ja hienosti tarkennettu kuvaajilta ;) Nyt on lehtitilaus hoidettu - elit toivottavasti myös lehden saat ;) Onnea blogille ja tsemiä jatkaa :)
VastaaPoistaKiitos Peppi! Ensimmäinen lehti tuli ja on tarkkaan luettu :) Kiitos!
PoistaSinullekin on postia tulossa :)
Onnea viisivuotiaalle!
VastaaPoistaIhanat kämmekkäät, todella kauniit.
Melkoisia valokuvausvirtuooseja sinulla siellä <3
Kiitos Anne ja mukava, kun löysit tänne! Pikkuvirtuoosit olivat kyllä korvaamaton kuvausapu :)
PoistaKämmekkäiden pinta on taas niin kaunista. Lapset ovat ottaneet hienot kuvat! Heistä varmasti saa jatkossakin apua kuvauksiin, kun näin upeita kuvia tuli :): Onnea 5-vuotiaalle blogille! Minunkin on ollut tarkoitus tutkia blogisi vanhempia postauksia, kuitenkin aika vähän aikaa vasta olen blogiasi seurannut. Varmasti löytyy ihania juttuja <3.
VastaaPoistaKämmekkäistä tuli oikein mieleiset :) Meillä oli toki jalusta kuvauksen apuna, kun muuten lapset eivät varmaan olisi edes jaksaneet pidellä kameraa, mutta olin yllättynyt miten hienosti selvisivät hommasta! Kokeillaan tätä varmasti toistekin :) On ollut tosi kiva tutustua sinuun blogin kautta. Kiitos sinulle aina niin ilahduttavista ja kannustavista kommenteistasi Hanna <3
PoistaTuo lankahan kuulostaa oikein mielenkiintoiselta,täytyypi kokeilla joskus. Ja kämmekkäitä suunnittelen tekeväni perheen miesväelle ensi joulun lahjoiksi,suunnittelut on hyvä aloittaa aikaisin:D. Onnea 5vee blogille!!
VastaaPoista-sirpa-
Kämmekkäät ovatkin hyvä lahjaidea! Ja suunnittelu on hyvä aloittaa ajoissa :) Tämä lanka oli oikein mukava ja olisi kiva kokeilla sitä johonkin muuhunkin projektiin. Kiitos sinulle kommentistasi Sirpa!
Poista