Kivenpyörittäjien piha

Meidän piha on ajoittain tuntunut oikealta riippakiveltä (ja tässä tapauksessa ihan sanan varsinaisessa merkityksessä). Mutta myönnettävähän se on, että potentiaalia riittää. Hartiapankin voimin ollaan hommia tehty nyt neljättä kesää ja selät hajotettu moneen kertaan. Meidän talo on kallioisella maalla ja aikoinaan talonrakennuksen yhteydessä kalliota on ilmeisesti räjäytetty ja lohkareita käytetty perusteisiin. Ennen meidän muuttoa salaojituksien ja patolevyasennuksen yhteydessä maasta pullahti kiitettävä kasa kiviä meidän päänvaivaksi ja niille on saanut keksiä sijoituspaikkaa. Onneksi (kai) tontti on rinteessä ja sen pengerrykseen ollaan saatu kivi jos toinenkin upotettua. Sellaisia lehmää suurempia on jätetty myös muutamia pihan korsteeksi. Kaikista isoimpien siirtelyä varten on myös vuokrattu pari kertaa pikkukaivuria.

Aiemminkin olen tainnut täällä todeta, että tänä kesänä ollaan saatu poikkeuksellisen paljon pihalla aikaiseksi. Ylpein olen tällä hetkellä tien vieruksesta, josta poistettiin joskus jurakaudella istutettu orapihlaja-aita (mikä vitsaus!) ja tilalle haettiin muutama tuija. Juurelle istutin väliaikaisesti vähän kivikkokasveja. Tuijien viereisen ison kiven juurelle haluaisin perustaa seuraavaksi perennapenkin. Kuunliljoja, kotkansiipiä, angervoja ja sen sellaista. Onnea on myös oma ihana syreeni, lemmikit ja itse istutetut lempikukat.

Omaa keskeneräistä pihaa valmiiden ja vihreiden naapurien pihojen keskellä on tottunut pitämään rumiluksena, mutta näitä kuvia katsellessa yllätyin, kuinka kauniita yksityiskohtia sieltä löytyykään. Suosittelen kaikkia vertaiseläjiäni katselemaan pihaa kameran linssin läpi ja saatatte yllättyä!

Raparperit pääsivät tänä keväänä lämpimän kallionkielekkeen reunalle päivää paistattelemaan ja siihen viereen tein yrttipenkin vanhoista harkoista, joita löytyi pihasta edellisten omistajien jäljiltä. Muut juurekset ja vihannekset jäi tänä vuonna laittamatta. En jaksa siitä kitistä, koska kaikkea ei vaan voi ehtiä eikä jaksaa. Olemme siitä onnekkaita, että meillä on pihassamme monta vanhaa omenapuuta,  joihin mies lasten kanssa ripusti itsetehtyjä linnunpönttöjä. Aika monesta on kuulunut piipitystä ja yhteen tirkistettäessä lapset näkivät kolme pientä turkoosinsinistä munaa :)

Kaksi viimeistä kuvaa sitten niistä tämän hetken akuuteimmista keskeneräisyyksistä. Multasäkit odottelee sievässä pinossa ja maakasa vieressä innokasta kottikärryillä kärrääjää. Pihatiet pitäisi tehdä ja kivijalan vierukset ja ... Alimmaisena kuitenkin se isoin urakka - kivillä pengerretty rinne, josta kuvassa näkyy puolet. Tämä kun saadaan tehtyä joskus loppuun, niin tunne on varmasti hyvin selkäkipuinen, mutta onnellinen! Tsemppiä teille kaikille pihanrakentajille ja yrittäkää nauttia niistä pienistä yksityiskohdista kaiken keskeneräisyyden keskellä!